Niinisto ja Haavisto toiselle kierrokselle.

Taalla Strasbourgissa sain kuulla ja nahda Suomen televisiosta, kuinka Sauli Niinisto ja Pekka Haavisto paasivat presidentinvaalin toiselle kierrokselle. Paavo Vayrynen jai kolmanneksi. Paavo Lipponen jatettiin Timo Soinin taakse viidenneksi.

Vaalitenteissä Paavo Lipponen osoitti,kuinka hän osaa ja hallitsee tasavallan presidentin tärkeimmän tehtävän eli ulkopolitiikan. Lipponen oli selkeästi muita parempi. Siksi minä sunnuntaina klo 9 aikaan äänestin Paavo Lipposta Lahdessa nykyisessä kansanopistossa eli entisellä Vuorikadun koululla.

Epävarmojen äänestäjien suuri osuus kertoi siitä, että vaali ratkaistaan vasta sunnuntaina. Puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen oli puhumassa perjantai-iltana mm. Lahdessa kauppakeskus Triossa. Sadoittain väkeä saapui paikalle kuulemaan ja näkemään Juttaa. Eivätkä he tulleet turhaan. Jutta antoi vakuuttavan kuvan Lipposen puolesta. Jutta valoi uskoa siihen, että Paavo Lipposen vankka asiantuntemus siivittää hänet presidenttikilvan finaaliin.

Kun katsotaan ehdokkaiden johtajuutta ja heidän kykyään visioida tulevaisuutta ,erottui Lipponen edukseen muista. Tällaisessa maailman  tilanteessa Suomi tarvitsee vahvan ja luotettavan johtajan. Tätä sanomaa esitin viime lauantaina Lahden ja Orimattilan toreilla.

Paavo Lipponen olisi ollut  paras valinta Suomen seuraavaksi tasavallan presidentiksi. Mutta kansa ajatteli toisin. Tai ainakin aanesti. Lopettaessaan presidentin tehtavat Juho Kusti Paasikivi oli 85-vuotias. Mutta Paasikivi olikin Lahdesta.


Jaa

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>