|
< takaisin
Jouko Skinnari: LAHDEN ETELÄISEN OHITIEN TOSIASIAT.Päijät-Hämeen voimassa oleva seutukaava hyväksyttiin Päijät-Hämeen liiton valtuustossa joulukuun 9. 1996. Tuolloin päätettiin vuosikymmeniä kiistellystä Lahden eteläisestä ohitiestä. Lahden valtuusto oli yli 20 vuotta vastustanut 1960-luvun lopulla hyväksyttyä Laune- linjausta. Selvä enemmistö asettui kerta kerran jälkeen Renkomäen liittymästä kulkevan puolta lyhyemmän ja halvemman ohitien kannalle. Seitsemän vuotta sitten maakunnan ylin kaavoittajaviranomainen Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto hyväksyi äänin 122 - 78 eli 44 äänen erolla eteläisemmän Renkomäki- linjauksen. Maakunta on selkeästi ja demokraattisesti päättänyt ohitien 1996. Laune-vaihtoehdon ajajat kärsivät kirvelevän tappion. Kaksi kertaa kalliimpi bisnes oli lässähtämässä demokratiaan. Tielaitos ja muut moottoritiesuunnittelusta hyötyjät ryhtyivät viivytystaisteluun päätöksistä välittämättä. Olihan Laune-linjaukseen pienoismalleineen jo seitsemän vuotta sitten uhrattu paljon veronmaksajien rahoja. Ja lisää on laitettu. Moottoritien suunnittelu on yleensä kokonaiskustannuksista noin 10%. Verovarojen käytöstä ja mahdollisista suunnitteluvirheistä sekä luottamushenkilöiden jääviyksistä ovat monet kiinnostuneita. Maksaahan Laune-linjaus tielaitoksenkin varovaisen arvion mukaan nyt noin runsaat 100 miljoonaa euroa eli noin 100 miljoonaa vanhaa markkaa kilometriltä. * * * Renkomäki-vaihtoehtoa ei ollut tuolloin perusteellisesti selvitetty eikä ole nytkään. Edes ajanmukaisia laskelmia liikenteestä ei ole tehty Lahden moottoritien valmistumisen, Launeen markettien lisääntymisen etelä-Lahden väestökasvun ja Kärkölä-Mäntsälä tien perusparantamisen jälkeen. Keski-Laune on tarvinnut jo kauan liikennettä helpottavia katuja. Keskellä Launetta lähes 7 kilometriä leveää moottoritietä siltoineen ja tunneleineen estäisi Lahden saamasta kipeästi tarvitsemaansa tontti- ja puistomaata etelä-Lahdessa. Etelä-Lahdessa on jo nyt liikennettä ihan tarpeeksi saaste- ja meluhaittoineen. Launeen lähteen sulkeminen on iso häpeä.Etelä-Lahdessa asuu nykyisin noin 25 000 lahtelaista. Etelä-Lahti on Päijät-Hämeen toiseksi suurin kaupunki Lahden jälkeen. Etelä-Lahti on suurempi asukasluvultaan kuin Heinola tai Hollola. Sitä vastoin Lahti on pinta-alaltaan monta kertaa pienempi kuin Heinola tai Hollola. Lahdessa on asukkaita kuitenkin viisi kertaa enemmän. Siksi ison moottoritien rakentaminen keskelle Launeen asutusta on samanlainen virhe kuin Hämeenlinnassa 20 vuotta sitten. Moottoritie tehtiin läpi keskustan. Viime kesäkuussa valtuusto hyväksyi moottoritien päälle rakennettavan noin 200 miljoonan euron kattaussuunnitelman. Hämeenlinna päätti panostaa asukkaisiinsa eikä vääräksi osoittautuneen ohiliikenteeseen. * * * Valtatie 12 johtaa Hämeestä Pirkanmaalle ja Satakuntaan Raumalle ja mm. Olkiluotoon. Valtatie 12 on keskeisiä Venäjän liikenteen reittejä. Maalla ja merellä venäläinen kalusto ei ole ainakaan nytaina turvallista. Afganistanin jälleenrakentaminen, Venäjän vaurastuminen ja Keski-Aasian omien satamien puute antaa Suomelle uusia bisnesmahdollisuuksia. Tämä selittää Tielaitoksen isot rahalliset panokset, ei Lahden seutuliikenteen tarpeet. Kaiken hyvän ohella se tuo tullessaan ympäristöä ja ihmisiä vahingoittavaa liikennettä. Moottoritie rakennetaan sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Nykytilanne Mannerheiminkadulla, Mytäjäisissä, Länsi-Lahdessa ja Tapparakadulla tarvitsee pikaisia ratkaisuja. Laune- linjaus ei ole vastaus näihin ongelmiin. Lahden ohitien tielaitos maksaa verovaroista, joita me kaikki maksamme ja joita tielaitos ei itse kerää. Jos etelä-Lahden asumisviihtyvyys vähenee, merkitsee se poismuuttoa alueelta. Tien rakentamispäätös keskelle Launetta estäisi monen muuttamasta läheisimpään pääkaupunkiseudun osaan Lahtea. Lahden verotulot vähenivät viime vuonna 3,6 %:ia. Parannusta ei ole näköpiirissä. Seitsemän kilometriä moottoritietä keskelle Lahtea pysäyttäisi Lahden kehityksen. * * * Tielaitokselle ei kuulu kaavoitus. Sanatarkasti tielaitosta koskevassa laissa sanotaan, että " tielaitos huolehtii ja vastaa yleisten teiden tienpidosta ja tieliikenneolojen kehittämisestä sekä niihin liittyvästä palvelutoiminnasta." Lahden eteläisen ohitien linjauksesta päättäminen kuuluu kaupunginvaltuustolle Lahdessa ja Päijät-Hämeen maakuntavaltuustolle. Haluan nähdä kirjallisena sellaisen lausunnon, jossa tielaitos ilmoittaa, että se ei rakenna muuta kehätietä Lahden ohi kuin Laune- linjauksen. Tielaitos on liikenneministeriön alainen. Liikenneministeriö on eduskunnan määräysvallassa. Tällaisesta tielaitoksen lausunnosta olisi kiinnostunut demokratian ohella myös oikeuskansleri ja muutkin oikeusviranomaiset.. Kävin tielaitoksen pääjohtajan luona vuosi sitten. Kerroin hänelle nämä tosiasiat. Pääjohtaja sanoi, että asia on Lahden ja Päijät-Hämeen päättäjillä. Mitäpä muuta hän olisi voinut lain mukaan sanoa. * * * Kansan edustajana sananmukaisesti noudatan Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston, voimassa olevan seutukaavan ja Lahden kaupunginvaltuuston päätöksiä , jotka ympäristöministeriö on vahvistanut. Vähemmistö eli Laune- linjauksen kannattajat ovat verovaroilla tutkineet ja selvittäneet vain Laune- vaihtoehtoa. Vähemmistö on saanut näin kulumaan seitsemän vuotta ja tutkimattomat summat verovaroja.. Elämmekö vähemmistö-vai enemmistödemokratiassa? |