|
< takaisin
TYÖ TAI ELÄKE – ENTÄ TERVEYS?”Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla. Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.” Tämä on kirjoitettu Suomen perustuslakiin ( 18 § ). * * * Töitä Suomessa on vaikka kuinka, jos joku maksaisi palkan. Työn perään on Suomessa aina lähdetty. Noin 100 vuoden aikana noin 1 miljoona suomalaista on muuttanut ulkomaille. Amerikkaan, Australiaan, muualle Eurooppaan ja erityisesti Ruotsiin on muutettu. Nyt muutetaan maan sisällä. Pääkaupunkiseutu vetää puoleensa Suomessa kuten muissakin maissa. Tilanne on sikäli lohdullisempi kuin ennen, koska emme menetä työvoimaamme ulkomaille kuten pahimpina maasta muuton vuosina. Suomessa pärjäävät ne alueet, jotka osanneet hoitaa asiansa joko yksin tai sitten myös valtion tai EU:n tuella. Kilpailu työvoimasta on kovaa Euroopassa ja Suomessa. Mitä parempi työnantajana on ja sellaisena myös tunnetaan, sitä paremmin saa työvoimaa ja pystyy pitämään nykyisen henkilöstön. * * * Onko töissäsi kivaa? Onko aamulla ilo tulla töihin? Jos vastaat näihin kysymyksiin myöntävästi, Sinun työpaikallasi asiat ovat hyvin. Aika moni joutuu valitettavasti sovittelemaan vastauksensa empivään, jopa kielteiseen suuntaan. Esimiehen tehtävä on vaikea. On väitetty, että sota opetti monen suomalaisen hyväksi esimieheksi. Sodassa jouduttiin katsomaan elämän tosiasioita yhdessä syntyperästä, oppiarvosta tai muista eroavuuksista riippumatta. Jouduttiin olemaan ihmisiä. Henkilö voi olla hyvä insinööri, lääkäri, juristi, alansa maisteri tai alansa huippuosaaja, ammattihenkilö. Mutta esimiehenä hän voi olla epäonnistunut. Kaikki saavat tästä kärsiä. Koulutus auttaa, mutta ei tee sittenkään kaikista hyviä esimiehiä. ”Olenko minä hyvä vai huono esimies?” tätä meidän tulee kysyä joka päivä itseltämme. Sairaus poissaolot, mielenterveyden ongelmat ja halu päästä aikaisin eläkkeelle ovat Suomessa ongelma verrattuna muihin maihin. Työolot tulee pitää terveellisinä. Huonoja työoloja ei tule korvata alhaisemmalla eläkeiällä kuten nyt tapahtuu monen kuluttavan ja rasittavan ammatin osalta. * * * Työ on tärkeä osa elämää. Useimmat meistä tekevät toisten järjestämää ja toisten vastuulla olevaa palkkatyötä. Palkkatyö ja yrittäminen ovat molemmat tärkeitä. Ilman yrittämistä ei olisi palkkatyötä. Kunnon työstä on maksettava kunnon palkka. Esimerkiksi valtiolla ja kunnissa on yleensä liian alhaiset palkat. Kunnan työstä maksetaan kunnan palkka. Ellei julkishallinnon asenteet pikaisesti muutu, julkishallinto menettää hyvää työvoimaa eikä saa hyviä työntekijöitä. Myöskään yksityissektori ei huolehdi riittävästi työvoimastaan. Nyt kysytään, mistä meille järjestetään uutta pätevää työvoimaa. Näiltä työnantajilta voi kysyä, miksi ette ole huolehtineet työvoimastanne. Hyvällä työnantajalla ei ole työvoimaongelmia. Oletko Sinä hyvä vai huono työnantaja tai sellaisen edustaja? * * * On Sinulla työ tai eläke, onko Sinulla terveys kunnossa? Työ tai eläke sairaana ei ole saavutus. Tavoite on olla töissä ja eläkkeellä terveenä. Kansallinen terveysprojekti on hyvä perusta paremmalle kansan terveydelle. Tarvitaan lisää rahaa. Tarvitaan uusia asenteita. Jokaista meistä tarvitaan, sillä jokainen meistä vastaa osaltaan terveydestään. Lukuisille sairauksille emme voi mitään. Valtion ja kuntien on nyt todella ryhdyttävä toimenpiteisiin kansamme terveyden hyväksi. Kansanterveyslaki on ollut voimassa 30 vuotta. Silti lain tavoitteet eivät toteudu perusterveydenhuollossa. Ongelmat tiedetään, niihin on nyt puututtava. Tämä pakinani on kirjoitettu tiistaina 9.4.2002 heti aamulla. |