< takaisin

PUOLI VUOTTA TERRORI-ISKUISTA.

Terrori-iskuista New Yorkiin ja Pentagoniin on kulunut puoli vuotta. USA:n presidentin vaalien äänten laskennassa täpärästi voittajaksi julistettu presidentti Georg W. B u s h sai iskujen jälkeen kansansa vahvan tuen mielipidemittauksissa. Terrori-iskut tekivät heikosta Bushista yhtäkkiä vahvan Bushin, monien mielestä liiankin vahvan.

USA keräsi kärsivällisesti tukijoita vastaiskuilleen. Niitä tulikin lähes kaikkien maailman valtioiden taholta. EU otti kantaa USA:n puolesta terrorismia vastaan. Monet maat lähettivät omia joukkojaan USA:n tueksi Afganistaniin. Suomi asettui harkitsevasti EU:n rintamaan.

* * *

Eduskunnan täysistunto, suuri valiokunta ja ulkoasiainvaliokunta seurasivat tilannetta ja ottivat kantaa. Presidentti Tarja H a l o n e n ja pääministeri Paavo L i p p o s e n hallitus suhtautuivat tilanteeseen Suomen kannalta rauhallisesti mutta riittävällä vakavuudella. Eduskunta oppositiota myöten asettui suurin piirtein presidentin ja hallituksen toimien taakse.

Kun YK:n lapsikokous peruuntui viime syksynä USA:ssa, presidentti Halonen perui vierailunsa Yhdysvaltoihin. Tämä oli vähän jälkeen terrori-iskujen. Ruotsin pääministeri Göran P e r s s o n pistäytyi USA:ssa ja tapasi presidentti Bushin. Lipponenkin vieraili USA:ssa mutta ei tavannut Bushia. Syynä on se, että presidentit tapaavat diplomatiassa presidenttejä, jos presidentit hoitavat ulkopolitiikkaa kuten Suomessa. Ruotsissa ei ole presidenttiä. Siksi pääministeri voi tavata USA:n presidentin. Ehkä on ollut poikkeuksiakin tai ainakin voisi olla.

* * *

Terrori-iskujen jälkeinen USA on syöksynyt laman kierteeseen. Japanin ihme, Uuden Seelannin ihme ja USA:n ihme: nyt niistä on muisto vain. USA sinnittelee pinnalle. Muistuu mieleen Esko A h o n aikaisten hallitusten toiveet toisensa perään: "Nyt lama päättyy". Optimismia valettiin, mutta turhaan. Nyt USA:ssa tehdään samoin. Tosin sotateollisuus jauhaa kiihtyvään tahtiin. Bush uhkuu sotaisaa intoa ja Eurooppa haukkoo henkeään.

Paljonko USA:n jättiyrityksen Enron sotkut ja Valkoisen talon kietominen tähän juttuun vaikuttaa Bushin toimiin? Osama bin L a d e n i n löytyminen on jäänyt taka-alalle. USA näyttää majoittuvan Keski-Aasiaan pitemmäksikin aikaa. Se tulee muuttamaan maailman politiikan painopisteitä. Samalla USA on ottamassa jälleen maailman poliisin otteitaan, tuttua vanhastaan.

* * *

Puoli vuotta on kulunut terrori-iskuista. Väitetään maailman muuttuneen paljonkin tuon jälkeen. Paljonko se on todella muuttunut? Lähes 40 000 lasta kuolee nälkään, puhtaan juomaveden puutteeseen ja tauteihin joka päivä. Tämä on liian suuri luku uutisoitavaksi päivittäin koteihimme.

Lähi-idän sota ei ainoastaan jatku vaan pahenee. Tappavia iskuja joudutaan pelkäämään molemmin puolin yötä päivää. Mikä onkaan lasten ja nuorten maailmankuva? Tämä kaikki on masentavaa mutta totta.

Meillä on paljon töitä rauhan, köyhyyden poistamisen ja tasa-arvoisuuden puolesta. Suomessakin on paljon ongelmia. Politiikkaa eli yhteisten asioitten hoitamista tarvitaan ja kipeästi.

* * *

Tämä pakina on valmistunut maanantaina 11.3. klo 23