|
< takaisin
POLITIIKAN VIIKKO Jouko Skinnari: VIIDENKYMPIN VILLITYS.Hämeessä ja erityisesti Lahdessa on kuulemma syntymässä todellinen viidenkympin villitys. Villitys on tarttuvaa. Se on vallannut ihmiset työpaikoilla, kodeissa, harrastusten parissa ja kaikkinaisen inhimillisen toiminnan piirissä. Tuhannet ja taas tuhannet harjoittelevat viidenkympin villitystä. Loppuhuipennus on sunnuntaina maaliskuun 16. päivänä. On varsinainen vaalipäivä ja yksi ehdokkaista on numerolla 50. Tunnen tämän henkilön hyvin ja äänestän häntä itsekin. * * * On tärkeää äänestää. Viime eduskuntavaaleissa runsas miljoona suomalaista jätti äänestämättä. Suurituloiset äänestävät 80%:sti ja pienituloiset 50%:sti. Mitä tästä seuraa? Meillä sosialidemokraateilla on nykyisessä eduskunnassa 53 kansanedustajaa 200:sta. Viimeksi 1966 valittiin vasemmistoenemmistöinen eduskunta. Kuitenkin nämä yli miljoona äänestämättä jättänyttä odottaa eduskunnan hoitavan heidänkin asiansa ensin kuntoon ennen kuin äänestävät. Tehtävä on melko mahdoton meille eduskunnassa vähemmistönä oleville. Satoja tuhansia demariääniä tarvittaisiin lisää. SDP:llä on hallituksessa 18 ministeristä seitsemän. Odotetaan SDP:n 53 kansanedustajalla ja seitsemällä ministerillä pyörittävän porvarienemmistöistä hallitusta ja eduskuntaa. Pääministeri Paavo Lipponen on iso mies mutta hänelläkin on vain yksi ääni. Eikä pääministeri valmistele lakiesityksiä. Pääministeri pitää hallitustaan koossa, johtaa ja valvoo pienen kansliansa avulla hallitustyötä eduskunnassa ja EU:ssa. Lakiesityksiä pääministeri ei valmistele, mutta joutuu osallistumaan jatkuvasti ministeriöiden sisäisten ja keskinäisten ongelmien ratkaisuun. Töitä pääministerillä on yllin kyllin ympäri Suomea, Eurooppaa ja maailmaa. * * * Merkittävät ratkaisut ovat uudella eduskunnalla edessään. Suomen ulko- ja turvallisuusasiat tulevat entistä keskeisemmäksi Irakin sodanuhan alla. Olen itse rauhan puolesta sotaa vastaan. Väkivalta synnyttää väkivaltaa. Sota on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa. Työttömyys, terveys-, sosiaali- ja koulutuspalvelujen rahoitus, asumisen ongelmat, eläkkeet, palkat, lapsiperheiden asiat, työssä jaksaminen ja työttömyysturva, työvoimapula, vammaiset, EU:n tulevaisuus jne. ovat vain eräitä esimerkkejä haasteista. Moottoritie ja oikorata edellyttävät viihtyisiä asuntoja ja asuinalueita. Lahden ja Päijät-Hämeen on saatava osansa pääkaupunkiseudun väestöongelmien purkamisesta. Valtion ja kaupungin on omalta osaltaan mahdollistettava asumisen edellytykset inhimilliseen hintaan. * * * Itsenäisen valtion yksi perusta on aktiivinen kansa. Lahden ja Päijät-Hämeen tulee nyt näyttää muulle Suomelle, että täällä äänestetään ennätysmäisesti. Se loisi osaltaan maakunnastamme myönteisemmän kuvan. Maakuntien kovassa kilpailussa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kuka toisi yrityksensä ja perheensä Lahteen, jos täällä on Suomen alhaisimpia äänestysprosentteja? Aktiiviset kaupunkilaiset ovat hyvää mainosta Lahdelle. Tämä pakina on valmistunut ti 11.3. valtiopäivien päättäjäispäivänä. |