|
< takaisinHYVÄ SDP!Sdp:n puoluekokous Tampereella vastasi aikamme haasteisiin. Mukana oli aikamme henkeä iloineen ja murheineen, saavutuksineen ja puutteineen. Paavo L i p p o n e n osoitti kypsyneisyytensä puolueemme johtajana. Hän on riittävän usein myös hävinnyt, joten siksikin hän osasi voittaa suorastaan mieleenpainuvalla tavalla. Kiitospuhe heti valinnan jälkeen oli kuulemistani Paavon paras. Hyvän puheen ja hyvän puhujan merkitys työväenliikkeessä on jäänyt liiaksi unohduksiin. * * * Puoluesihteeri Eero H e i n ä l u o m a otti paikkansa ammatti-ihmisen ottein. Hän oli sen oloinen, että tiesi, mihin oli ryhtymässä. Puoluetyö, ei edes sdp:n, ole niitä asioita, jotka kansalaiset kyselyissä ilmoittavat välittömästi mieliharrastuksekseen. Sdp:n puoluetyö ei nyt tarvitse museonjohtajaa vaan voittoon pyrkivän huippuvalmentajan. Paitsi pelikokemusta tarvitaan nyt innokkuutta ja onnekkuutta. Puoluetoiminta on saatava niin tavoitteelliseksi ja nykytermein seksikkäämmäksi tuotteeksi, jota halutaan. Sellaiseksi, että äänestäjät vaivoin jaksavat odottaa saadakseen äänestää demareita ensi eduskuntavaaleissa. Tässä on tietysti paljon kyse myös politiikan sisällöstä ja poliittisista teoista käytännössä. * * * Myös varapuheenjohtajille Tarja F i l a t o v i l l e ja Säde T a h v a n a i s e l l e tulee vaikeat ja vaativat työtehtävät. Odotuksetkin ovat nyt suuret. Kokemusta on molemmilla jo niin paljon, että tuloksia odotetaan hanakasti. Paavo, Tarja. Säde ja Eero tarvitsevat tukemme menestyäkseen tärkeissä tehtävissään. Puoluehallitus ja puoluevaltuusto muodostuvat ihmisistä eri puolilta Suomea erilaisista elinoloista. Kun olin muutaman vuoden ensin eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana ja sitten ministerinä läsnä puoluehallituksen kokouksissa, käsiteltiin siellä hyvin paljon hallituksen ajankohtaisia asioita. Mielestäni puoluehallitus liian usein uppoutui vain hallitusasioihin. Maailmassa on paljon tärkeitä asioita, jotka eivät aina ole ajankohtaisia maan hallituksessa. Politiikkaa pitää tehdä. Politiikka on todellakin tahdon asia. Sama koskee puoluevaltuustoa. Puoluevaltuuston kokoukset muistuttavat liiaksi valtioenemmistöisten yhtiöitten yhtiökokouksia. * * * Minun mielestäni ihminen on politiikassa tärkein. Kodin, lasten ja lapsiperheiden sekä perheen asema yleensä nousivat viikonvaihteen puoluekokouksissa keskeisesti vaatimuslistalla esille. Se on oikein. Lasten lisäksi tärkeitä ihmisiä ovat mm. palkansaajissa, yrittäjät, eläkeläiset, työttömät ja vammaiset. Lasten ja lapsiperheiden asemaa tuleekin korostaa Suomessa, jossa ikärakenne vanhenee ja pienten synnytyslukujen vuoksi noin vuonna 2025 kansamme väkiluku alkaa alentua. Lapsia Suomessa tarvitaan vaikka tekisimme niitä amatöörivoimin. * * * Tämä pakina on valmistunut tiistaina 11.6.2002 klo 12.00. |