< takaisin

MAAILMAN SUURI HÄTÄ.

Päivittäin kuolee yli 30 000 lasta nälkään, puhtaan juomaveden puutteeseen ja sairauksiin. Tämä järkyttävä uutinen ei ole kehittyneiden maiden uutisvälineissä ns. uutinen. Se ei ylitä uutiskynnystä maailman pörssiheilahteluiden tapaan. Kehitysmaiden lasten ihmispörssi ei pääse häiritsemään arkielämäämme.

Olen käynyt ns. mustassa Afrikassa monta kertaa. Vuonna 1985 tammikuussa vierailin omalla kustannuksellani Afrikan suurimmassa yli 100 miljoonan asukkaan Nigeriassa .Halusin tietoa siitä, miten afrikkalaisia voitaisiin auttaa. Tämän ensi kerran jälkeen olen lisännyt tuskaani mm. Keniassa, Tansaniassa ja Zimbabwessa viidakoissa, pakolaisleireillä ja kaupunkiköyhyydessä.

* * *

Vuonna 1997 päätimme johtamassani sosiaali -ja terveysvaliokunnassa matkustaa Keniaan tutustumaan Suomen talouskurjuuden vastapainoksi mustan Afrikan hätään.

Varapuheenjohtaja Maija Perho, Osmo Soininvaara, Maija Rask, Marjatta Vehkaoja, Eero Lämsä, Liisa Hyssälä ja Paula Kokkonen olivat mukana. Useimmille tämä oli ensi kerta mustassa Afrikassa.

Suomessa on ollut ja on kurjuutta ja hätää. Noin 200 itsenäisen valtion maailmassa suomalaisen ja päijät-hämäläisenkin kansanedustajan yleissivistykseen kuuluu ymmärtää maapallon hädän syitä. Vuonna 1989 Zimbabwessa pakolaisleirillä koin miten leirikoulussa meille itsestään selvää kirjoituspaperia ei ollut lainkaan. Sananmukaisesti lapsia opetettiin kirjoittamaan ja lukemaan kirjoittamalla maahan.Mutta mustilla vanhemmilla on aivan samalla tavoin kuin Suomessa tavoitteena saada omat lapset oppineimmiksi kuin he itse ovat.

* * *

Maailman väkiluku on kasvanut yli 6 miljardin ihmisen. Noin 1,2 miljardia ihmistä maapallolla joutuu hankkimaan ruokansa alle eurolla päivässä. Suurin osa nälkään kuolevista on naisia ja lapsia. Esimerkiksi Afrikan tilanne on heikentynyt koko ajan. Luku-ja kirjoitustaidottomuus on hyvin yleistä. Naisten koulunkäynti päättyy monesti hyvin nuorena ensimmäiseen lapseen.

Viimeksi Tansaniassa valitettiin koulutuksen heikkenemistä.AIDS, malalaria ja monet muut sairaudet johtavat siihen, että opettaja ei oman tai lapsensa sairauden takia saavu opettamaan.

Koulutus on tärkeä asia Afrikan nousussa.Ilman ruokaa ja vettä opettamisesta tai opiskelusta ei tule mitään. Kirjoituspaperi olisikin jo ylellisyyttä.

* * *

EU on tärkeä mutta niin on YK:kin. YK:n kehittyneet jäsenmaat päättivät vuoden 1970 yleiskokouksessa nostaa kehitysapunsa 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Ruotsi, Norja, Tanska, Hollanti ja Luxemburg ovat päässeet tähän tavoitteeseen. OECD-maiden kehitysapu on Suomen tapaan pudonnut.Suomen kehitysapu oli suurimmillaan 1991 eli 0,8 %, nyt se on runsaat 0,3 prosenttia BKT:sta. OECD-mailla se on keskimäärin runsaat 0,2 prosenttia. Suomessa on keskitytty omien köyhien auttamiseen sekä sosiaali-, terveys-ja koulupalveluihin. Kansa on mielipidemittauksissa kehitysapumme nostamisen kannalla. Eduskunta onkin tehnyt tämän suuntaisia päätöksiä mutta ei suinkaan riittäviä. Asevarusteluun uhrataan maailmassa lähes 20 kertaa enemmän kuin kehitysapuun.

Olkamme rauhan ja ihmisten puolesta sotaa vastaa. USA:n hyökkäys Irakiin lisäisi maailman tuskaa ja hätää sekä myös terrorismia .

* * *

Tämä pakina valmistui 10.12. klo 12.