< takaisin

KESKUSSAIRAALAN ON OLTAVA KUNNOSSA

Päijät-Hämeen on huolehdittava potilaista ja terveyshenkilöstöstä. Se on kaikkien etu. Nykyisessä kuntien ja valtion talouden tilanteessa se ei ole helppoa.

Puolitoista vuotta sitten hallituspuolueiden eduskuntaryhmät asettivat terveydenhuollon Suomen menestyksen kulmakiveksi. Kansallinen terveysprojekti vastasi kansan vaatimukseen siitä, että terveyden- ja sairaanhoitoon tulee panostaa verovaroilla. Potilasjonoja on saatava lyhyemmiksi. Sairaiden on saatava hoitoa. Henkilökunnan on jaksettava.

* * *

Viime vuosikymmenellä Päijät-Hämeen keskussairaalassa tehtiin monia kovia ratkaisuja, jotka ovat merkinneet menojen karsimista. Stakesin vertailussa koko valtakunnassa PHKS on kustannuksiltaan jäsenkunnilleen edullisimpia. Kilpailu terveyshenkilöstöstä kiristyy Euroopan, Pohjolan ja Suomen ikärakenteeltaan vanhentuvilla työmarkkinoilla.

Oman sairaalamme on oltava kilpailukykyinen. Meidän on pidettävä henkilöstöstä huolta. Vuodesta toiseen tilapäisinä olleita työsuhteita on vakinaistettava nyt ja tulevaisuudessa lisää. Noin 2 000 hengen henkilöstön työolot ja työssä jaksaminen on oltava kunnossa. Se ei saa olla vain juhlapuheiden tai vaaliteemojen sanahelinää. Sanon tämän sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.

* * *

Sairaanhoitopiirin valtuusto vakinaisti tai perusti yli 80 virkaa.

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin asioista potilaiden ja henkilöstön kannalta vastaavat valtuutetut, hallitus ja hallinnon virkamiesjohto. Vuosittain sairaalassa hoidetaan noin 65 000 potilasta. Leikkauksia tehdään noin 15 000 eli toiseksi eniten HUS:n jälkeen.

Väestömme ikääntyessä ja hoitomahdollisuuksien parantuessa maailmassa, hoidon tarve vain kasvaa ja hinnat maailmanmarkkinoilla uhkaavat karata käsistä. Päijät-Hämeen asukkaille on taattava hyvää eurooppalaista tasoa oleva hoito. Jos me tähän pystymme, on se tärkeä kilpailuvaltti. Me olemme hoitaneet asiamme paremmin kuin mm. HUS. älkäämme katkaisko hyvän kehityksen suuntaa.

* * *

Keskussairaalan jäsenkuntien, myös Lahden kaupungin, on vastattava perusterveydenhuollosta niin, etteivät lahtelaiset joudu tarpeettomasti turvautumaan kalliimpaan erikoissairaanhoitoon tai olemaan keskussairaalassa Lahden jatkohoitopaikkojen puutteen vuoksi. Paremmalla yhteistyöllä jäsenkunnat voisivat auttaa Lahtea jatkohoitopaikoissa. Tätä koskevan lausuman sairaanhoitopiirin valtuusto hyväksyikin ohjeeksi hallitukselle. Rahaa on saatava lisää Päijät-Hämeeseen mm. EU:lta ja muilta kansainvälisiltä rahastoilta.

* * *

Päijät-Hämeen veturin, Lahden terveyskeskustilanne ei uusimpienkaan kyselyjen valossa ole hyvä. Myös Lahden terveysasiat on saatava kuntoon. Monet olettavat uuden kaupunginjohtaja Tarmo Pipatin vauhdittavan kaikkia asioita. Pipatin tehokkuutta ja erinomaisuutta vakuuttivat SDP:n kunnallisjärjestön ratkaisevassa valintakokouksessa elokuussa mm. kaupunkineuvos Matti Luttinen ja monet muut. Pipatin virkaanastujaisiin on vielä yli puoli vuotta. Odotammeko, että Tarmo hoitaa ?

* * *

Tämä pakina valmistui tiistaina 12.11. klo 12.