|
< takaisinMIKSI? MIKSI?Miksi nuori suomalainen opiskelija räjäyttää itsensä ja aiheuttaa useiden kuoleman ja kymmenien loukkaantumisen? Myyrmannin ostoskeskuksen räjäytysdraama on järkyttävä tosiasia siitä, että Suomessa voi tapahtua suuren maailman pahoja asioita. Tätä kysyvät kuolleiden ja loukkaantuneiden ystävät, mutta myös me muut. Poliisit ja muut asiantuntijat tekevät tärkeää työtään löytääkseen vastaukset moniin kysymyksiin. Yksi päällimmäisin ja vaikein on: Miksi? Miksi? Tätä on meidän poliitikkojen kysyttävä myös itseltämme. * * * Pommit eivät synny itsestään. Tekeminen vaatii suunnittelua, ideoita, tietoa, taitoa ja sitkeyttä. Tarvitaan paljon työtä ja aikaa, jotta tuollaisen pommin voi valmistaa edes alaan liittyviä korkeakouluaineita opiskeleva nuori. Sotia eli ns. vihollisen surmaamista varten ihminen kehittää isolla rahalla kaikenlaista. Sotatarviketeollisuus on yksi maailman suurimpia bisneksiä. Mitä enemmän on sotia ja niiden uhkia, sitä paremmin tavara käy kaupaksi. Karmeaa tekstiä mutta bisneselämän arkipäivää. Aseteollisuus erityisesti USA:ssa odottaa ratkaisuja siitä, koska USA hyökkää Irakiin. Epäilyjä ei enää juuri ole, etteikö Yhdysvallat hyökkäisi. Kyse on vain siitä, miten YK:n turvaneuvosto saa muotoiltua päätöslauselmansa edes jollakin tavoin jäsenmaita ja USA:ta tyydyttäväksi. * * * Kansainvälisistä terroristeista tunnetuimmasta Osama bin Ladenista on tullut väkivallan käytön yksi symboli. Tarkoitus pyhittää hänen mielestään keinot. Väkivalta synnyttää väkivaltaa. Maailmassa on nytkin monia sotia kuten lähi-itä. Ollaan valmiita kuolemaan elämässä tärkeiden asioiden puolesta. Räjäytykset, murhat, tapot ja väkivalta ovat osa maapallon arkea, osa elokuvia, kirjallisuutta ja taidetta. Ei ole ole ihme, jos se tarttuu joihinkin Suomessakin. * * * Mitä me haluamme tehdä täällä itsemurhien ennätysmaassa Suomessa? Myyrmannin tragediaa ei pidä tarpeettomasti kytkeä maailman tapahtumiin. Kuitenkin esimerkiksi internet on kansainvälinen väline, mutta miksi ihmisräjähdys Suomessa? Itsemurhat, noin 1400 onnistunutta vuodessa ja mielenterveysongelmat ovat arkea Suomessa. Yksinäisyys, suomalainen synkkyys, nuoruuden ja opiskelun paineet, mielenterveyden avopalvelujen puute jne. Näitä kaikkia näkökulmia on otettava tarkasteluun. Koska seuraava kysymys on: Voiko tällainen toistua Suomessa? * * * Tämä pakina on valmistunut 15.10.2002 |