|
< takaisin
POLITIIKAN VIIKKO Jouko Skinnari: ISO KIITOS TUKIJANI.Iso kiitos Sinulle tukijani ja äänestäjäni. Luottamuksesi on kuin todistus koulussa. Voit arvata, miten paljon jännitin. Pari viikkoa sitten alkoi ympäri maakuntaa ja Lahtea tuntua siltä, että taitaa tämä jälleen onnistua. Mutta koskaan ei saa eikä voi olla varma. Mitä enemmän saa ääniä,sitä paremman todistuksen tuntee saavansa. Menestyksen takana ovat ratkaisevassa asemassa vaalityön tekijät. Olen itse vaalitoimisto ja mainostoimisto kuluja säästääkseni. Mutta myös sen tähden, että olen 25 vuoden aikana oppinut vaalityöstä paljon. Vaalityön tekijät ovat elintärkeitä. Vaaliteemat, ilmoitukset, mainonta yleensä, ulkomainosten toteutus jne. ovat kovaa talkootyötä. Kansanedustajan työ tarvitsee kritiikkiä mutta myös vaalityö. Nöyrä kiitokseni teille kaikille suurenmoisesta työstänne. * * * Politiikka on myös matematiikkaa. Jotta saa edes yhden ehdokkaan läpi Hämeessä, tulee puolueen ehdokaslistan saada yhteensä lähes 12 000 ääntä (Vihreät 11 422 ääntä ja yksi paikka). Toiseen laskutehtävään tullaan ehdokasettelussa ehdokkaiden kesken. Jos Forssan demarit asettavat lounais-Hämeessä puolueäänestykseen yhden ehdokkaan, menestyy hän aika hyvin puolueäänestyksessä ja on varteenotettava lopullisessa paikkajaossa lähes 10 000 demariäänen Forssan seudulla.Samalla tavoin Hämeenlinna asetti kolme ehdokasta. Päijät-Hämeen sos.dem. yhdistykset ja yksi kuuden hengen valitsijayhdistys asettivat paljon ehdokkaita, samoin Riihimäen seutu. Jos oli tarkoitus saada Päijät-Hämeestä läpi mahdollisimman monta sos. dem kansanedustajaa, tällainen ehdokasasettelu ei ollut järkevää. Päijät-Hämeessä annettiin eri kunnissa yhteensä noin 30 000 demariääntä. Saman verran äänestettiin väkiluvultaan pienemmässä mutta aktiivisemmassa kanta-Hämeessä. SDP:n ehdokkaista meni läpi Kanta-Hämeestä neljä ja Päijät-Hämeestä yksi. Kuka tässä voitti? Aivan kuten Pelicans olisi hävinnyt HPK:lle 4-1. * * * Sain itse jokaisesta Päijät-Hämeen 12 kunnasta eniten demariääniä. Asuinkunnassani Lahdessa ja kesäpaikkakunnassani Padasjoella sain suurimman äänimäärän. Nämä tosiasiat kannustavat minua tosi paljon. Päijät-Hämeen uudet edustajat Maija - Liisa Lindqvist ja Matti Kauppila ovat minulle ennestään hyvin tuttuja.Esko Ahon hallituksen aikana hoidimme Maija-Liisan kanssa EU-liittymisen ja siihen liittyvät EU-edut Päijät-Hämeeseen. Ammattikorkeakoulu pantiin alulle jne. Matti Kauppila on työelämän asiantuntija, joita eduskunta tarvitsee. Kunnallisissa luottamus yms. kuntatehtävissä oli viime eduskunnassa noin 160 kansanedustajaa. Eikä kunta ja hallintokokemusta puutu uudeltakaan eduskunnalta. Me päijäthämäläiset kansanedustajat em. lisäksi Tuija Nurmi, Juha Rehula ja Timo Seppälä olemme valmiit yhteistyöhön mm. yhteisten alueemme hankkeiden ajamisessa.Olkoon hallitus nyt sitten mikä tahansa. Mielelläni olisin halunut mm. hyvän yhteiskumppanini Ulla Juurolan jatkavan tuloksellista työtään Päijät-Hämeen hyväksi.Ullan ja tietysti muidenkin kanssa teimme viimeisen kahdeksan vuoden aikana Päijät-Hämeestä edellytyksiltään eurooppalaisen maakunnan. * * * Pelonsekaisin tuntein odotamme USA - Irak - tilanteen ratkeamista.Sodan pilvet ovat uhkaavasti kasaantuneet Persianlahden ylle. USA:n sotakoneisto tuntuu vain odottavan presidentti George W. Bushin käskyä. Voi näitä aikoja. Ennustan että hallitus tulee SDP - Keskusta- pohjalle ja sen pääministeriksi eduskunta valitsee Paavo Lipposen. Tämän hallituspohjan kannalla olin kaikissa nettikyselyissä ennen vaaleja. Eduskuntatyö alkaa torstaina 20.3. eduskuntaryhmien järjestäytymisellä.Ensi viikolla ollaan tekemässä toden teolla hallitusohjelmaa ja uutta hallitusta.Uusi eduskunta joutuu heti kovaan kansainväliseen ja kansalliseen tulikokeeseen. Meidät on valittu huolehtimaan Suomen kansan ja Päijät-Hämeen asukkaiden eduista ihmisten maailmassa. Kiitos teille kaikille. Tämä pakina valmistui ti 18.3. klo 14. |