< takaisin

HYVÄÄ JUHANNUSTA. LÄMMINTÄ KESÄÄ.

Puolueet ovat nyt saaneet puheenjohtajansa. SDP:ssä jatkaa Paavo L i p p o n e n. Kokoomuksessa vuoden koetusajalla ollut Ville I t ä l ä sai myös jatkopestin. RKP:n Jan-Erik E n e s t a m i n valinta oli Astrid T h o r s i a vastaan äärimmäisen tiukka. Enestam kuitenkin voitti.

Keskustassa Anneli J ä ä t t e e n m ä k e ä pidettiin etukäteen vahvimpana uudeksi puheenjohtajaksi. Vaikka Olli R e h n i l l ä onkin tietoa ja taitoa, voimat eivät läheskään riittäneet kuin hyvän vastuksen antamiseen Jäätteenmäelle. Keskustaa ja Anneli Jäätteenmäkeä voi vilpittömästi onnitella, koska Anneli on keskustan ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja. Tässä on haastetta muille puolueille.

* * *

Monien muiden tapaan tunnen Anneli Jäätteenmäen oikein hyvin. Ystävyytemme alkoi Suomi juoksee -tapahtumista vähän yli 10 vuotta sitten. Anneli on hyvä juoksija. Annelista on tullut suhteellisen hyvä poliitikko, jonka kanssa yhteistyö sujuu.

Onnitellessani Annelia maanantaina eduskunnassa, sanoin lopuksi hänen valinnallaan olevan minulle myös yksi tärkeä merkitys. Iltasanomissa oli 1990 urheilusivuilla iso kuva, jossa me Annelin kanssa rinta rinnan eduskunnan joukkueessa saavuimme Olympiastadionia kohti. Kuvan arvo nousi selvästi. Kuva on nähtävissä kotisivuillani kohdassa "Henkilökuva".

Anneli tulee joutumaan tosi lujille. Politiikka on sittenkin aika tavalla miesten maailmaa. Naispoliitikon täytyy olla vahva ja taitava pärjätäkseen miehille. Mutta Anneli Jäätteenmäki saattaa olla keskustalle aivan samanlainen tärkeä asia kuin Tarja H a l o n e n on presidenttinä ollut SDP:lle. Naiset ovat suomalaisessa yhteiskunnassa niin tärkeä asia, että sen on näyttävä myös julkishallinnon merkittävillä paikoilla.

* * *

Kesä on tullut Suomeen ja Lahteenkin. Kesä on ainakin minulle se, jota odotan eniten vuodenajoista. Aurinko, lämpimät säät, uitavat järvet ja kauniit suomalaiset maisemat ovat harvinaisuuksia maailmassa. Mitä enemmän maailmaa on tullut nähneeksi, sitä enemmän arvostaa suomalaista luontoa.

Kesä voi olla myös henkisesti kova koitos. Jos on ongelmia lähi-ihmissuhteissa esimerkiksi kotona tai työpaikalla, kesä ei tunnu kesältä. Samaten oma tai läheisen vakava sairaus voi muuttaa kesän aivan toisenlaiseksi. Viime kesänä itse ja lähipiirini kokivat tämän. Mutta kesä voi olla myös todellista ilon aikaa. Monet viettävät häitä. Lapset saavat ristiäisissä nimensä. Monia lapsia tehdään juuri nyt. Uusien lapsien syntyminen Suomessa onkin tärkeää, koska väkilukumme alkaa alentua tällä tietoa noin vuonna 2025.

* * *

Hyvää kesää teille kaikille. Tervetuloa Lahden 20 vuotta täyttävän runomaratonin päätapahtumaan Mukkulaan lauantaina 13. heinäkuuta klo 12. Tällöin mm. pääministeri Paavo Lipponen lausuu omat runonsa. Ohjelma on muutoinkin suomalaista huippua.

Tämä pakina valmistui tiistaina 18.6. klo 10.