| <
takaisin POLITIIKAN VIIKKO
Jouko Skinnari:
IHMINEN.
VAHVA
VALTUUSTO.
Eduskunnassa on parhaillaan esillä kymmeniä asioita, jotka ovat
toinen toistaan tärkeimpiä. Monet kysyvät,
miksi sitä tai tätä ei ole esillä. Miksi sairaitten,
työttömien, vammaisten tai yksinhuoltajien asioista ei puhuta
juuri lainkaan? Kyse on myös siitä, mistä toimittajat juttuja
tekevät. Eduskunnassa toimittajat vaikenevat tärkeistä
puheista ja Lahdessakin tärkeistä päätöksistä.
Demareitten vaalinavauksessa Lanun aukiolla eläkkeensaajien edustaja
tivasi pankkipalvelumaksujen käsittelyä. Miksi kansanedustajat
eivät tee mitään, vaikka ensin yli sata kansanedustajaa
jätti aloitteen. Pankki-palvelumaksu on käsiteltävänä
eduskunnan talousvaliokunnassa. Valtiovarainministeriö vastustaa
lakimuutosta, mutta suostui viimein antamaan oman näkemyksensä
mahdollisesta lainmuutoksesta. Talousvaliokunnan puheenjohtajana olen
sitä mieltä, että lakiin tulee saada Rahoitustarkastusta
velvoittava säännös valvoa pankkipalvelu-maksujen kohtuullisuutta.
Nykytilanne monissa tapauksissa 6 euron palvelumaksusta on kohtuuton.
Mitään ei käytännössä
ole tapahtunut Pankkiyhdistyksen ja eläkeläisjärjestöjen
viime kesäkuun sopimuksen jälkeen.
* * *
Kuntalaisten ja kansalaisten eli ihmisen asema on kaiken politiikan lähtökohtana.
Usein liiaksi puhutaan hallinnosta ja kuntien asemasta,
kun pitäisi
puhua ihmisestä ja kuntalaisesta.
Ihmisiä kiinnostaa oma asema ja henkilökohtaisiin oloihin vaikuttavat
ratkaisut. Onko asia kunnan tai valtion tai yksityisen työeläkeyhtiön
tai kansaneläkelaitoksen, sillä ei ole merkitystä. Tärkein
on lopputulos yksilötasolla. Tämä on hyvin ymmärrettävää.
Me politiikassa liian usein puhumme makrotasolla. Ihminen omine murheineen
unohtuu liiankin helposti. Kunta on kuntalaisia varten tai sairaala potilaita
tai koulu oppilaita varten.
* * *
Lahden kaupunginvaltuuston viime kokous oli monessa mielessä merkittävä.
Valtuusto päätti Päijät-Hämeen maakuntakaavassa
ja rakennemallissa lausunnoissaan puuttua merkittävällä
tavalla tuleviin tavoitteisiin. Näkemys oli
eräältä osin hyvinkin erilainen kuin kaupunginhallituksella
tai teknisellä virastolla.
Julkisuudessa toimittajat ovat joko vaikenemalla tai kertomalla asian
vierestä jättäneet kertomatta totuuden. Kuitenkin tiedotusvälineitten
tehtävänä olisi kertoa edes se, mitä valtuusto on
päättänyt.
Mitä Lahden
kaupunginvaltuusto sitten päätti maanantai-iltana paljon puhutusta
Lahden eteläisestä kehätiestä? Valtuuston päätös
oli seuraavanlainen:
" VT-12 tulee siirtää nykyiseltä paikaltaan Lahden
keskustan ulkopuolelle Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston
1996 esittämän nykyisessä seutu-kaavassa olevan Renkomäki-vaihtoehdon
mukaisesti. VT-12 injaus tulee valmistella kaupunginvaltuuston viimeksi
lokakuussa 2003 hyväksymän ja ilman valtiuksia lainvoimaiseksi
tulleen Renkomäki-vaihtoehdon pohjalta.
Laune-varaus on poistettava ja alue käytettävä Lahden väestönkasvun
edellyttämään asuinrakentamiseen keskustan ja rautatieaseman
läheisyyteen. Tällöin tulisi mahdolliseksi Launeen lähteen
puhdistaminen juomavesikäyttöön osana Lahden ympäristöosaamista.
Lähes 7 km pitkän Laune-varauksen poistaminen takaisi 25.000
asukkaan Etelä-Lahden virkistysalueiden riittävyyden, luonnon
arvot ja asumis-viihtyvyyden pinta-alaltaan pienessä kaupungissa.
Erittäin kalliin Laune-linjauksen 111 miljoonan euron kustannuksilla
(mm. 1 km kalliotunneli-osuutta ja 21 siltaa) voitaisiin rakentaa puolta
halvempi ja lyhyempi Renkomäki-vaihtoehto (56 miljoonaa euroa) sekä
lisäksi myös VT-12:n Lahti-Kausala –osuus (30 miljoonaa
euroa) sekä perusparantaa Lahti-Vääksy VT-24 osuutta 25
miljoonalla eurolla. Näin Lahden seudun
tie-asiat saataisiin kerralla kuntoon."
Lahden kaupunginvaltuusto näytti vahvuutensa. Lahden kaupungin-valtuuston
enemmistö katsoo Lahden kaupungin ja Lahden seudun kehittämistä
kokonaisuuden ja taloudellisuuden näkökulmasta. Verovaroilla
ei voi saada kaikkea. Kun Lahti-Heinola –moottoritie ( 35 km ) maksaa
noin 41 miljoonaa euroa, olisi Laune-vaihtoehdon ( 7 km ) rakentaminen
väärään paikkaan väärää 111 miljoonan
euron tuhlausta. Isot maanrakennusyritykset ahnehtivat suuria voittoja.
Samaan aikaan terveydenhuollon jokainen miljoona on elintärkeä
ihmiselle.
Tämä pakina valmistui tiistaina 21.9. klo 14.00.
|