< takaisin

KUUMA LINJA

Jouko Skinnari:

 

RAUHAN JOULUA. ONNEN VUOTTA 2005.

  

Salarakas on iskeytynyt nyt myös politiikan sanastoon. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari väitti NATO:n olevan kuin salarakas.Suhde on olemassa,mutta julkisuudessa se kiistetään. Leikkimielisesti onkin esitetty, että NATO:n jäsenyys

pitäisi tehdä henkilöjäsenyydeksi, jolloin innokas NATO:n kannattaja voisi itse liittyä kannattamaansa järjestöön.

 

Suomelle turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ovat kaikkea muuta kuin leikin asia. Olemme olleet liian monta kertaa totisen paikan edessä. Esi-isämme ja äitimme ovat joutuneet katsomaan sodan kauhuja ja kuolemaa silmästä silmään. Meidän on järjestettävä asevelvollisuuteen perustuva puolustuksemme oman eikä jonkun muun armeijan varaan. Meidän on

haettava turvaa myös yhteistyöllä. EU:n kriisihallintajoukot eivät ole eivätkä yritäkään olla vastaus näihin haasteisiin.

 

* * *

 

Rauhan joulua haluamme kaikki. Nytkään näin ei tapahdu kaikkialla maailmassa. Sota tai sodan uhka ovat päällä joulusta huolimatta. Onneksi suurin osa Euroopasta on syvässä rauhan tilassa. Euroopan itäisessä osassa ja satunnaisesti muuallakin tosin terroristit ovat iskeneet. He ovat synnyttäneet tuskaa ja hätää. Sotien ja terrorismin uhkakuvat tuovat

eteemme aivan uudenlaisen maailman.

 

Päijäthämäläinen valtioneuvos Danielsson - Kalmari opasti aikanaan tulevaa presidenttiä J.K. Paasikiveä, kuinka Pietari-Leningrad on samassa paikassa maailman muuttumisesta huolimatta. Venäjän kauppa on kasvanut 25 %:ia. Venäjä on hyvinvointimme tärkeä tekijä tällä hetkellä. Pohjoismaat, Luoteis-Venäjä sekä Itämeri ympärysvaltioineen muodosta-

vat Pohjois-Euroopan talousalueen. Tästä käytetään myös käsitettä Pohjoinen ulottuvuus Euroopassa.

 

* * *

 

Skinnarilassa Lappeenrannassa teknillisen yliopiston yhteydessä on Pohjoisen ulottuvuuden tutkimuskeskus ,jonka johtajana on Lahdessa asuva professori Tauno Tiusanen. Tutkimuskeskus on tehnyt paljon

hyvää tutkimustyötä mm. EU-rahoituksen tuella.Venäjä ei halua jäädä Euroopalle vain raaka-ainetoimittajaksi. Kauppa, työllistäminen, ympäristö, liikenne, energia, kulttuuri ja jopa urheilu ovat Pohjois-Euroopan talousalueen keskeisiä, kaikkia kiinnostavia toiminta-alueita.

 

Politiikka jatkaa eloaan joulusta huolimatta. Uudelta vuodelta odotamme paljon. Uskomme, että tulevaisuus olisi vähintään yhtä hyvä tai jopa parempi kuin nyt. Tähän tavoitteeseen pyrimme kaikin tavoin. Se on yhteinen tehtävämme niin koko kansan, Päijät-Hämeen kuin

myös Lahden asukkaiden hyväksi.

* * *

 

Kiitos kuluneesta vuodesta. Rauhaisaa Joulua. Onnen Vuotta 2005.

 

Tämä pakina valmistui ti 21.12. 2004 klo 8 ja ilmestyy myös kotisivuillani www.joukoskinnari.com eli ympäri maailmaa..