| <
takaisin
Jouko Skinnari:
PÄÄMINISTERI LAHDESSA.
Tiistaiaamu valkeni kauniissa auringon paisteessa ja 20 asteen pakkasessa.
Reippaasti päätinkin lähteä klo 7. aikaan Mytäjäiseen
uimaan. Pari kilometriä
mennen tullen kävelyä ja uinti Mytäjäisten 4 asteen
vedessä saa tuntemaan
itsensä ihan kuin vähän paremmaksi ihmiseksi. Kun tiesin
päivän aikana
tapaavani pääministeri Matti Vanhasen, ajattelin,
että kylmistä ilmoista
keskusteltaessa on pienenä yksityiskohtana mainittava Lahden hyvät
avantouintimahdollisuudet keskellä kaupunkia.
Paljon tärkeimpinä asioina olivat Lahden hyvän sijainnin
hyödyntäminen Suo-messa mm. oikoradan valmistumisen, Lahti-Heinola
moottoritien, ammat-tikorkeakoulun, Yliopistokeskuksen ja tiistaina vihityn
keskussairaalan entistä parempien palvelujen myötä. Kun
tiistaina aurinko paistoi siniseltä taivaalta, Lahti esittäytyi
parhaimmillaan. Päijäthämäläisten käyttöön
tulevan keskus-sairaalan tiloja kelpaa näyttää. Myös
Euroopan Unionin uutta perustuslakia koskeva tilaisuus osoitti Lahden
seudun kiinnostuksen kansainvälisistä uusista haasteista Suomelle
ja Päijät-Hämeelle.
* * *
Päijät-Hämeen keskussairaala henkilökuntineen niveltyy
hyvin Euroopan Unionin jälkeiseen Suomeen. Työmäärähän
on meillä kaikilla entisestään mikäli mahdollista
kasvanut ja olemme joutuneet kehittämään itseämme
uusien yhä kansainvälisempien vaatimusten mukaisesti. Tämä
edellyttää meiltä itse kultakin entistä enemmän.
Tietotekniikka tuo tähän myös oman erillisen maailmansa.
Loistava uutinen on se, että maksuton langaton verkko avataan koko
Lahden alueella lähiaikoina. Hyvä Lahti.
Kun viime viikolla olin Salinkallion koulussa kuuntelemassa kouluviraston
selvityksiä Lahden lukioitten lakkautusuhasta, kouluviraston toiminnasta,
on annettava epätyydyttävä arvosana. Esimerkiksi lukioiden
menoja vertailtaessa Lahden yhteiskoulun menoja lukioiden kustannuksista
ei tiedetty lainkaan. Kärjistyneesti voisi sanoa, että mieleeni
tulivat mustan Afrikan hallinnolliset uudistukset valkoisten yrittäessä
jujuttaa kaikenlaisia uudis-tuksia mustan väestön vastuksesta
huolimatta.
* * *
Esimerkiksi Lahden kaupunki vaatii alueellistamista valtion hallinnossa
saadakseen paremmat palvelut lähelle kansalaista. Lukioiden osalta
kysymys on Lahden kaupungin keskushallinnon alueellistamisesta. Halutaanko
pal-velut sinne missä ovat ihmiset vai halutaanko ne keskittää
valtion hallinnon tavoin keskuspaikkaan eli Helsinkiin ja tässä
tapauksessa keskelle Lahtea. Lukioiden hallintoa Yhteiskoulu mukaan lukien
voisi varmasti järkeistää ja keskittää kustannusten
vähentämiseksi. Voihan koulutus tapahtua Salinkal-liolla ja
Mukkulassa. Koulu on oppilaita ja heidän mahdollisimman tasokasta
opetusta ja elämää varten. Me tarvitsemme elinvoimaisia
esikaupunkeja Lahdessa. Se on osa yhteisöllisyyttä, joka Lahdessa
on vähentynyt huomattavasti viimeisten 15 vuoden aikana.
Samaan aikaan kun Lahden kouluvirasto aikoo säästää
omasta mielestään lukioita lakkauttamalla, Lahteen suunnitellaan
uutta kristillistä koulua Länsi-harjun koulun ala-asteen viereen
Starkin entisiin tiloihin. Missä ovat Lahden kaupungin hallinnossa
hyvän hallinnon ja avoimuuden periaatteet? Läh-tökohtana
kaikessa on oltava kaupunkilaisen ja veronmaksajan etu. Kaupun-kilaisia
varten hallinto on, eikä itseään varten.
* * *
Tämä pakina valmistui tiistaina 1.3. klo 18.
|