< takaisin

 

POLITIIKAN VIIKKO

Jouko Skinnari:

 

HYVÄ SUOMI.

ILOA JA SURUA.

 

Meikäläisen kansanedustajauran 25-vuotisjuhlinta Lahdessa onnistui hyvin. Jalkapallo-ottelu eduskunta – Lahti Grand Old Players päättyi Lahden voittoon 6-2. Maineikkaat ex-maajoukkuepelaajat osoittivat taitonsa säilyneen. Auringonpaisteessa maineikkaalla Stadionilla oli ilo pelata, koska kilpailtiin paremmuudesta urheilullisesti.

Lahden Simo Syrjävaara oli nähnyt paljon vaivaa kootessaan parhaan Suomen ex-maajoukkueen, jota on Suomessa ehkä koskaan nähty. Näin vahva on 100-vuotiaan Lahden jalkapalloilu saavutuksiltaan. Se velvoittaa meitä kaikkia siihen, että Lahti FC saadaan kannustettua Euroopan kentille taistelemaan maanosamme paremmuudesta ennen kuin Jari Litmanen jää eläkkeelle.

* * *

Juhlakahvit torilla onnistuivat myös hyvin. Kahvilla kävi yli 1 000 ja lisäksi toinen tuhat kuuli torilla allekirjoittaneen ja Eero Heinäluoman puheita. Oli kiitosten mutta myös haasteiden vastaanottamisen aika. Kansalaisten asema Suomessa on parantunut monelta osin. Liian moni kuitenkin kärsii työttömyydestä, niukasta toimeentulosta tai sairauksista vailla riittävää hoitoa.

Meidän on kiitettävä ja arvostettava menneitten sukupolvien työtä. Ilman tätä uhrautuvaa panosta, me emme olisi menestyneet niinkään hyvin kuin nyt. Toisien uhkien ja epäkohtien poistuessa, uusia tulee tilalle. Meille maailman parantajille riittää töitä. Pelkät puheet eivät auta. Energia, juomavesi, rauha, terveys, koulutus ja hyvä ympäristö ovat avainsanoja.

* * *

Yleisurheilun MM- kisat Olympiastadionilla olivat mahtava näytelmä. Olin seuraamassa kisoja kahtena päivänä. Aikaisemmin olen ollut Helsingin 1983 ja Göteborgin 1997 kisakatsomossa. Suomen menestys näytti jäävän suureksi pettymykseksi, kunnes pituushyppääjä Tommi Evilä osoitti suomalaista sisua ja lahjakkuutta vielä löytyvän myös yleisurheilussa. Uuden Suomen ennätyksen hyppääminen MM-kisoissa ja taistelu loppukilpailussa osoitti Tommin suuruutta.

Yleisurheilu kilpailee urheilun muiden lajien kanssa. Pitkänmatkan juoksut ovat fyysisesti ja henkisesti vaativia. Kymmenet kilometrit päivittäisiä harjoituslenkkejä kysyy armotonta intoa ja pitkäjänteisyyttä Suomen kylmissä oloissa. Lyhyet matkat ja kenttälajit ovat helpompia. Silti kumparelasku, golf, salibandy, pesäpallo jne. vievät monesti voiton. Yleisurheilu on kuitenkin ollut Suomen kansan lempilapsi ja on sitä edelleenkin? Mutta SUL ja Ilkka Kanerva joutuvat luomaan uudenlaiset systeemit Suomen menestymiseksi Ruotsin tapaan.

* * *

Elämä ei ole vain työtä ja joskus juhlaa. Se on myös surua. Kopteriturma Viron vesialueella pysäytti meidät monet. Minulle olisi voinut käydä aivan samoin. Mietinkin viime kesänä kopterilla lentäessäni noin 400 metrin korkeudessa, mitenkähän tässä pudotessa selviäsi. Silloin aurinko paistoi ja Suomenlahti näytti kauneutensa.

Nyt Matti Kopperi, Ari Seger ja muut kokivat järkyttävän kohtalon. Matin ja Arin tunsin parhaiten vuosikymmenien ajalta suomalaista työelämää ja sosiaaliturvaa rakentaessamme. Kolme vuotta sitten olimme Arin kanssa johtamani työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan delegaation matkalla Venäjällä, Ari asiantuntijan ominaisuudessa. Vähää aikaisemmin olimme vierailleet Työturvallisuuskeskuksessa koko valiokunnan voimin Matti Kopperin ja muun johdon isännöidessä. Matin ja Arin työ jäi kesken. Meidän tehtävämme on jatkaa sitä kunnioittaaksemme ja kiittääksemme teidän kaikkia elämäntyötä isänmaan hyväksi.

* * *

Sain alkuviikosta kokea myös ilon. Hyvä ystävämme Jari Sillanpää vietti 40-vuotisjuhliaan Vanajan-linnassa. Saimme Tertan kanssa kunnian olla mukana. Ohjelma ja illallinen olivat hohdokkaat. Kaiken kruunasi minulle se, että sain tanssia elämäni ensi kerran Katri-Helenan kanssa. Isot kiitokset, onnea ja menestystä suurille tähdillemme Jarille ja Katri-Helenalle.

Tämä pakina valmistui ti 16.8. klo 15.