< takaisin

 

POLITIIKAN VIIKKO

Jouko Skinnari:

 

 

HÄME LIIKKEELLE.

TARJA PRESIDENTIKSI.

Meillä on vaalityössä paljon parantamisen varaa Hämeessä, vaikka Tarja sai 50 % äänistä. Liian moni jätti äänestämättä. Kolmatta kertaa järjestetty presidentin suora kansanvaali osoitti jälleen suosionsa. Vaikka äänestysaktiivisuus (73,9 %) jäi presidentinvaalien heikoimmaksi, oli äänestäminen selvästi eduskunta- ja kunnallisvaaleja vilkkaampaa.

Presidentinvaalista tulee tiukka. Me emme saa tuudittautua edes sillä, että kaikki 1. kierroksella Tarjaa äänestäneet, äänestäisivät häntä myös toisella kierroksella. Tarja on isänmaan kannalta hyvä ehdokas. Siksi töitä kannattaa tehdä koko kansan presidentin Tarjan hyväksi.

* * *

Kiitoksia Hämeessä hyvästä vaalityöstä Tarjan puolesta ansaitsevat kaikki kunnat. Tarja menestyi vaaleissa Lahdessa (52,1 %) parhaiten Suomen 10 suurimman kaupungin osalta. Ääniä Tarja sai Lahdesta yli 29 000. Sauli Niinistöä äänesti 15 487 henkilöä (27,7 %). Matti Vanhanen sai noin 5 900 äänestäjän tuen (10,5 %). Päijät-Hämeen kunnista Tarja sai Lahtea enemmän tukea Heinolassa (53,3 %). Nastolassa Tarja ylsi 51,6 %:iin äänistä.

Kanta-Hämeen kärjessä olivat Riihimäki (55,9 %), Kalvola (55,4 %), Forssa (54,7 %), Janakkala (53,8 %) ja Hämeenlinna (50,8 %). Koko Hämeen vaalipiirissä Tarjan kannatus oli Ahvenanmaan ja Satakunnan jälkeen korkein eli tasan 50 %.

* * *

Matti Vanhanen, Timo Soini, Heidi Hautala, Bjarne Kallis, Henrik Lax ja Arto Lahti olivat tärkeä osa kansanvaltaista presidentinvaalia. Matti Vanhasen vaalimenestykseen vaikutti paljon pääministerin raskaan työn mukanaan tuomat vaikeat päätökset. Yksi näistä oli maatalousyrittäjien kannalta tämän hallituksen aikana tehdyt EU-ratkaisut.

Sauli Niinistön kovat otteet ja asenteet sosiaaliturvan kehittämiseen, työttömyysturvan tasoon, eläkeläisten ja lapsiperheiden aseman parantamiseen muistetaan. Lahdelle tärkeiden Lahti-Järvenpää-moottoritien ja oikoradan osalta hän vastusti pitkään, kunnes joutui antamaan periksi. Vielä kielteisempi Sauli oli Lahti-Heinola tiehankkeelle, jota Timo Ihamäki (kok) ja me muut yhdessä ajoimme läpi eduskunnassa. Eipä Sauli ole voinut kehua sitäkään, miten hän on saanut Suomen hyväksi lainoitettua hankkeita Euroopan investointipankista. Suomen etua voisi ajaa paljon näkyvämmin myös EIP:ssa, jos on ideoita ja aktiivisuutta riitävästi yhteistyössä maakuntiemme kanssa.

* * *

Presidentin tehtävänä eivät ole tieasiat. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ovat presidentin tärkeitä asioita. Päätökset niin Nato:sta kuin muistakin tärkeistä asioista on tehty yhteistyössä presidentin, valtioneuvoston ja eduskunnan kanssa. Presidentin tulee olla yhteistyökykyinen ja demokraattinen Tässä Tarja on hyvä esimerkki.

Mielipidejohtajuutta tarvitaan myös. Yhteiskuntamme sosiaali-, terveys- ja koulupalvelut ovat koko kansan näkökulmasta tärkeitä. Vaikka Suomi muuttuu ns. globalisaation ja suuryritysten ulkomaille sijoittautumisen seurauksena, on meidän huolehdittava oman kansamme työllisyydestä. Tässä työssä tarvitaan myös presidentin tukea.. Kansalaisten tasa-arvoisuuden, oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin kannalta Tarja Halonen on turvallinen valinta.

Ottakaamme vaalityössä iloinen loppukiri. Yhteinen päämäärämme on selvä: Tarja presidentiksi.

* * *

Tämä pakina valmistui ti 17.1.2006.