< takaisin

 

 

HOIVAPALVELUT,

ENERGIA, PÄTKÄTYÖ.

NATO, presidentin valtaoikeuksien vähentäminen tai hallituspohja eivät ole päällimmäisinä, kun kansalaiset miettivät politiikkaa. Sairaanhoito ja terveyspalvelut, vanhustenhoito, energian saatavuus ja hinta, varautuminen väestön ikääntymiseen, työttömyys, köyhien asema ja pätkätyöt ovat kansalaisten top-lista. Tämä HS-gallupin tulos vastaa omia käsityksiäni kuunnellessani Lahden ja Päijät-Hämeen asukkaiden mielipiteitä.

Päijät-Hämeen keskussairaalassa käy noin 65 000 päijäthämäläistä ja keskimäärin neljä kertaa vuodessa. PHKS onkin Päijät-Hämeen keskeisin kokoontumispaikka. Se voittaa jopa Lahden kauppatorin markkinoita lukuun ottamatta, ainakin talvisaikaan. Suurin paine on mielenterveyspalveluissa. Elämän paineet ovat kovia entistä nuoremmilla.

***

Kokoomuksen ja Keskustapuolueen sosiaaliohjelmat ovat rahanjakoineen epämääräisiä. Lapsiperheitten, eläkeläisten, työttömien ja vammaisten vähimmäisetuuksien korjaus vaatii täsmäparannuksia. Etujen jäädyttämiset ja leikkaukset 1990-luvulla näkyvät vähimmäisturvan jälkeenjääneisyytenä.

Meidän on säilytettävä syyperusteinen sosiaaliturva, jolloin etuuksien parannukset voidaan ohjata täsmällisesti eniten apua tarvitseville. Pelkän kansaneläkkeen varassa elävien ohella meillä on pienellä työ- tai yrittäjäeläkkeellä eläviä. Työmarkkinatuki ja monet vammaisten etuudet vaativat myös korjauksia. Pätkätyöt ja pitkäaikaistyöttömyys merkitsevät sadoille tuhansille suomalaisille heikkoa eläkekertymää 1990-luvun alun suurtyöttömyyden jälkeen.

***

Eduskuntavaalit lähestyvät. Kansalaisten mieliteitä on nyt kuunneltava. Olen itse kiertänyt Hämeen vaalipiiriä näinä vuosina tiiviisti. Torilla ja muuallakin on tavattu muulloinkin kuin vain näin vaalien alla. Puolueiden vaaliohjelmat ovat myös hallitusneuvottelujen pohjana. Ohjelmatavoitteita voi kutsua vaalilupauksiksi. Käytännön politiikassa ei hyvinäkään pitämiä tavoitteita voi saada aina läpi, vaan joudutaan tekemään kompromisseja. Näin päästään tuttuun tilanteeseen: “Hallituksen esitys on oikeasuuntainen mutta riittämätön”.

Terveys, ikäihmisten hoiva-asiat, energian hinta, pätkätyöt sekä toimeentulon taso ovat kipeitä asioita. Vanhusten asiat on saatava kuntoon. Elämme entistä kauemmin, monet jopa yli 100-vuotiaiksi. Kansanterveyslaki ja terveyskeskukset, työterveyshuolto, sairausvakuutus, tupakkalaki sekä ruuan terveysvalistus, lasten päivähoito keskussairaalat jne. ovat syntyneet määrätietoisen työn tuloksena. Nyt on vanhusten asioitten hoidon vuoro. Meidän on arvostettava ikäihmisiä ja panostettava heidän hoitoonsa.

Ikäihmisten on voitava asua kotonaan elämänsä loppuun asti. Tämä edellyttää vanhempien tai vammaisten ihmisten asumisen järjestämistä lähelle palveluita. Työeläkevaroja tulee ohjata asuntojen, kaupan sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kiinteistökokonaisuuksiin. Saaduilla kiinteistöjen vuokratuloilla työeläkeyhtiöt saisivat työeläkesijoituksilleen riittävän tuoton ja eläkeläiset lähipalveluja.

***

Tämä pakina valmistui ma 22.1. klo 8.