< takaisin

 

Jouko Skinnari:

 

YDINVOIMAA

JA TERVEYTTÄ.

 

Presidentti TARJA HALOSEN kielteinen ydinvoimakanta on varteen otettava haaste Suomen ajoittain hymistelevään energiakeskusteluun. Ydinvoima ei ole ollut eikä tule olemaan yksin ratkaisu energiaongelmiin. Uusiutuviin energiamuotoihin tulee aktiivisesti panostaa, kuten eduskunta yksimielisissä ponsissaan edellytti viime kesäkuussa. Uusiutuvia energiamuotoja tulee Suomessa edistää tosi tarkoituksella valtakunnallisesti mutta myös eri maakunnissa. Energiaomavaraisuuden lisääminen edellyttää uusien energialähteiden kehittämistä ja tuotteistamista vientiin. Tämä on myös työllistävää politiikkaa kuten Saksan esimerkki osoittaa.

* * *

Suomeen joudutaan rakentamaan kuudes ydinvoimala energiatarpeen ja sen omavaraisuuden tyydyttämiseksi, vaikka energian kulutuksessa päästäisiin tervetulleisiin säästöihin. Me tarvitsemme tehokkaita lainsäädännöllisiä ohjauskeinoja. Hyvänä esimerkkinä ihmisten käyttäytymiseen vaikuttamisesta on 30 vuotta sitten säädetty tupakkalaki. Pikku hiljaa muiden valistustoimien ohella tupakkalain terveysvaikutukset näkyvät. Erityisesti miesten tupakointi on vähentynyt. Me miehet elämmekin lähes 10 vuotta kauemmin kuin 1960-luvulla.

Teollisuuden energiatehokkuuden lisääminen, julkiset hankinnat, liikenne ja kaavoitus, kotitalouksien uudet energiaratkaisut, matalaenergiarakentaminen ja monet muut toimet ovat avainasemassa energian kulutuksen vähentämiseksi. Lahdessakin pitäisi selvittää näitä asioita energian säästämiseksi.

* * *

Vaalit ovat ovella. Esitteitä, julisteita, ilmoituksia yms. on tehty ja tehdään. Numerot on arvottu. Minun numeroni on 19. Numero 1 on kirjoitettaessa huolellisuutta vaativa, ettei sitä sotketa numeroon 7. Tuskin koskaan valinta on ollut numerosta kiinni. Ihmistä ja puoluetta nyt äänestetään. Suomalaiset osaavat kirjoittaa numerot.

Kokoomuksen puheenjohtaja JYRKI KATAINEN hyökkäsi perusteettomasti SDP:n vaalitavoitteita vastaan. Minusta on hyvä asia, että me vaadimme nyt lisäyksiä hyvinvointiyhteiskunnan ja erityisesti vanhusten asioitten kuntoon saattamiseen 2,4 miljardia euroa. Muitakaan ei pidä unohtaa, mutta nyt ikäihmisten asioihin tulee saada parannus. Olen näitä asioita ajanut itsekin. Tämä ponnekkuuteni näkyy myös SDP:n tavoitteissa. Lahdessa on pienet palkat ja pienet eläkkeet.

Kansalaisia on puolustettava. On panostettava koko ikänsä isänmaan hyväksi työtä tehneiden ikäihmisten palveluihin, jotta kaikki halutessaan voivat asua kotona. Yrityksien ja optiomiljonäärien tuskan helpottamiseen on pantu verorahoja ihan riittämiin, nyt on ikäihmisten ja muiden kansalaisten kuten lapsiperheiden, työttömien ja vammaisten vuoro.

* * *

Terveys on tärkeä asia. Työterveyslaitoksen entisen pääjohtajan ja työterveyshuollon professorin JORMA RANTASEN kanssa olen monesti keskustellut näistä terveyden ja palveluiden saatavuuden ongelmista. Olemmehan molemmat olleet vuosikymmeniä mukana luomassa ja kehittämässä näitä järjestelmiä. Isoissa kaupungeissa kuten Lahdessa terveyskeskukset eivät toimi kunnolla, koska aikanaan virkoja ei ole täytetty. Kun työterveyshuollosta on 1990-alun tilanteen jälkeen siirtynyt yli 10 000 lahtelaista eläkkeelle ja osa on edelleen työttömänä, ovat nämä tulleet terveyskeskusten uusiksi asiakkaiksi. Ongelmat ovat kärjistyneet ja jonot kasvaneet. Työilmapiirikin on joutunut kovalle koetukselle.

Jorma Rantanen on kansainvälisen tason työterveyden asiantuntija. Hän tuntee suomalaisen työelämän ongelmat ja seuraukset ihmisen terveyteen. Muistan kun hän jo 10 vuotta sitten puhui mm. suomalaisten unen puutteesta. Teemme työtä väsyneinä. Seurauksena on pidemmän päälle työuupumus ja työkyvyn menetys.

Tämä pakina valmistui to. 15.2. klo 11.30.