|
< takaisin
POLITIIKAN VIIKKO KAPITALISMI KRIISISSÄ.Maailman kapitalismi on kriisissä. Yksityistäminen on tulossa yhteen tiensä päähän. Isot maailmanlaajuiset yritykset ovat menneet tai menossa konkurssiin, selvitystilaan tai muunlaisiin talouskriiseihin. Optiot ja omistajavaltaisuus eivät olekaan tuoneet sitä pysyvää jatkuvan voiton tilaa, jolla yritysten jatkuvaa laajentumista ja fuusioita on perusteltu. Jokainen voi arvioida väärin. Jopa kapitalistille saattaa näköjään tapahtua virheitä. Mutta että pelataan väärin ja manipuloidaan kirjanpitoja onkin jo pahempi juttu. Kapitalismi on kriisissä ja erityisesti sen kehittynein muoto hyperkapitalismi. * * * Suomen syvä taloudellinen kriisi oli pienoiskoossa kaikkea ,mitä kapitalismille voi pahimmassa tapauksessa sattua. Neuvostoliiton romahtaminen oli kansallisesti venäläisille vielä isompi juttu. Kommunismikaan ei pystynyt luomaan paratiisia. Kommunismin romahtaminen lisäsi Suomen ja mm. paljon idänkauppaa käyvän Lahden talousalueen ahdinkoa 1990 luvulla. Kun USA:n talouskriisi alkoi jo ennen syyskuun 11. päivän tapahtumia 2001,ennustin USA:n kriisin olevan syvän, syvemmän ja pidemmän kuin uskotellaan. Pienoiskoossa Suomessa tapahtui samanlainen sukellus. Muistan kesäkuun 1991, kun Esko A h o n - Iiro V i i n a s e n hallitus ilmoitti noin 7 miljardin markan elvytyksestä. Hallitus teki parhaansa mutta tilanne oli huonompi kuin oli annettu ymmärtää. Samalla tavoin USA:ssa on vuoden verran selitelty asioita ja tullaan selittämään. Pahinta on vielä tuskin nähty, kun kaikki velat ja takaukset on selvitetty sekä kirjan- pitoskandaalit paljastettu. Onhan sama pahan kierre nähty Japanissa . * * * Fuusio on hieno sana. Mitä kaikkea fuusioissa tapahtuu ?Miten kirjanpitoarvot tehdään ,kun pääkonttorit siirtyvät maasta ja verojärjestelmästä toiseen ?.Kuka tai mikä viranomainen pystyy valvomaan kansainvälisiä suurfuusioita yksityiskohtineen. Ei kukaan tai mikään.? USA:n järjestelmän mädännäisyys elinkeinoelämässä osoittaa samanlaisia merkkejä kuin presidentinvaalien äänten lasku. Tällaiseen väärinpeluuseen joutuvat myös pörssit, joihon yritykset ja eläkesäätiöt panevat rahojaan. Pari viikkoa sitten eduskunnan suuressa valiokunnassa kysyin Sauli N i i n i s t ö l t ä EU:n toimenpiteitä elinkeinoelämän pelisääntöjen rehellisyyden perään. Tilanne on aivan samanlaista kuin huippu-urheilussa .Menestyminen on niin tärkeää, että jotkut sortuvat väärinpeluuseen Arvostettuja kirjanpito -ja tilitoimistoja on osoittautunut huijareiden tukijoiksi. Suomessa on tehty paljon pankkikriisin jälkeen elinkeinoelämän pelisääntöjen tiukentamiseksi ja valvonnan tehostamiseksi. Pörssin ja sisäpiirikauppojen osalta pitäisi vielä tehostaa toimia. Suomen Pankin laajan virkamieskunnan pitäisi nykyistä enemmän auttaa Rahoitustarkastusta nimenomaan kansainvälisen raha -ja arvopaperiliikenteen valvonnan nopeissa koukeroissa. Väärinpelaajat on saatava kuriin. Nyt ulkomaisten eläkesäätiöiden ja eläkeläisten rahat ovat todella suuressa vaarassa. Suomessa saatiin eläkevarojen valvonta paremmaksi muutama vuosi sitten. * * * Tämä pakina on valmistunut ma 22.7. klo 18. |