|
< takaisin
Jouko Skinnari: POLITIIKAN VIIKKO RAUHAN JOULUA. ONNEN VUOTTA 2003.Sodat, terrorismi, ympäristökatastrofit ja väkivalta ovat kuluneen vuoden keskeisiä uutissanoja. Afganistan, Irak, Israel ja Tsetsenia ovat esimerkkejä. Maailmassa on käynnissä noin 50 sotaa. Ja lisää ollaan suunnittelemassa aseteollisuuden hyödyksi. Viikko viikolta maailma valmistautuu yhä varmemmin USA:n hyökkäykseen Irakiin. Samaan aikaan sama maailma valmistautuu Afganistanin jälleen rakentamiseen. Neuvotteluja on käyty ja mm. EU on varannut tarkoitukseen runsaasti euroja. Keski-Aasia tuli maailmanpolitiikan keskipisteeksi luonnonvaroineen. * * * Me tavoittelemme rauhaa koko maailmaan. Suomi on kovia kokeneen historiansa opettamana löytänyt suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella pysyttelevän linjansa. Tämä ei ole tapahtunut itsestään, vaan määrätietoisella työllä. Suomen suhtautuminen laajentuneeseen NATO:oon on iso kysymys puoluettomuus- ja liittoutumattomuuspolitiikallemme. Kantamme USA:n mahdolliseen hyökkäykseen Irakiin kuuluu samaan vaikeitten kysymysten sarjaan. Nyt on keskustelun aika. YK:n ja EU:n yhtenä jäsenenä Suomi on aktiivisuudellaan tehnyt itsensä tärkeämmäksi kuin kansamme 5 miljoonan koko edellyttäisi. Eduskunnan suuressa (EU) valiokunnassa me pohdimme näitä isoja kysymyksiä ministereiden kanssa viikoittain. Maailmanpolitiikassa ulkoasiainvalikunta on ratkaisevassa asemassa eduskunnassa. Ulkoministeriömme diplomaatit raportoivat tärkeistä kysymyksistä eri puolilta maailmaa. Näissä kansamme kannalta tärkeissä asioissa koko eduskunnan ja kansalaisten on oltava tiiviisti mukana. * * * Suomen on tosissaan valmistauduttava EU:n laajentumiseen 10 valtiolla ja 100 miljoonalla asukkaalla. Kilpailu kiristyy ja Suomen on pärjättävä, jotta kansalaisten hyvinvointi turvataan. EU-politiikan painopiste siirtyy vappuna 2004 keski-Eurooppaan. EU:n laajentuminen tulee muuttamaan myös EU:n aluetukipolitiikkaa. Suomen on etsittävä yhteistyökumppaneita nykyisten lisäksi myös entistä enemmän myös Puolasta, Unkarista ja Tsekinmaasta. Venäjästä ja Baltiasta kiinnostuneita tulee riittämään. Venäjän kielen osaajia löytyy miljoonia uusista jäsenmaista entisen Itä-Saksan lisäksi. Suomen etuoikeus Venäjän tuntemuksessa tulee uuteen kilpailutilanteeseen. Historiamme, pitkäaikaiset suhteemme ja sijaintimme ovat edelleen vahvuuksiamme. Junayhteys Helsinki – Pietari – Moskova – Peking, ehkä jopa Soul sekä paranevat moottoritieyhteydet tulevat huomattavasti vilkastuttamaan liikenneyhteyksiämme itään ja idästä Suomeen. Kymmenien kilometrien rekkajonot itärajalla ovat tästä esimakua. * * * Eräs vuoden 2002 surullisimmista uutisista oli amerikkalaisen yrityselämän paisuvat kirjanpitoskandaalit. Kotimassa Sonera pysyi jatkuvasti otsikoissa. Yritysmaailman moraali joutui ikävään päivänvaloon. Öljytankkeri Prestige:n uppoaminen Espanjan rannikolla havahdutti meidät kaikki tajuamaan mitä vastaava katastrofi saisi aikaan Suomenlahdella ja Itämerellä. Kaikesta huolimatta jouluna ja uuden vuoden ovella on oltava luottavainen tulevaisuuteen. Kriisit ja vastoinkäymiset opettavat ja vahvistavat meitä. Suomessa on hyvä ja turvallista elää. Yhteistyöllä me pärjäämme. * * * Nöyrä kiitos kuluneesta vuodesta. On uusi vuosi ja uudet vakavat haasteet. Rauhallista Joulua. Onnea vuodelle 2003. |