< takaisin

OMATUNTO JA OHITIE.

Kustannuksiltaan Lahden kaupungin historian suurin rakennussuunnitelma eteläinen ohitie tai kehätie tulee maksamaan Nastola- yhteydellä lähes 1 miljardia vanhaa markkaa. Valtavan moottoritien rakentaminen keskelle noin 25.000 asukkaan Etelä-Lahtea on järjetön idea. Voiko Lahden kaupunginvaltuusto tällaiseen suostua? Mielestäni ei voi.

Lahden kaupunginvaltuusto ei ole päättänyt rakentaa eteläistä ohitietä ns. Laune- vaihtoehdon mukaisesti. Joulukuussa 1996 Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto äänestyksen jälkeen esitti seutukaavaan eteläisen ohitien kulkevaksi ns. Renkomäki- vaihtoehdon mukaisesti. Tämän seutukaavan ympäristöministeriö vahvisti. Lahden kaupunginvaltuusto on osaltaan ainakin kolme kertaa asettunut Renkomäki- vaihtoehdon kannalle.

* * *

Viime valtuuston kokouksessa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tapio L u t t i n e n joutui tunnustamaan, että seutukaavassa on Renkomäki- vaihtoehto Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston esityksestä ja ympäristöministeriön vahvistamana. Sama Tapio Luttinen kirjoitti kuitenkin Uusi Lahti-lehdessä 12.12.2001 "Lukuisten vertailuselvitysten jälkeen valtuusto päätyi Launeen vaihtoehdon kannalle". Luttinen tarkoitti kirjoituksessaan johtamansa valtuuston syksyllä 1998 tekemää päätöstä, jota hän on itse tulkinnut ja markkinoinut myös muualle kirjoittamallaan tavalla.

On väärin väittää, että yksi valtion viranomainen eli Tielaitos voisi määrätä mihin tiet tulevat Lahden kaupungissa. Suomeen luotiin 1850-luvun puolivälissä vahva kunnallishallinto sen aikaista tsaarin valtaa vastaan. Tuolloinkin peloteltiin viranomaisilla. Sen aikaiset rohkeat suomalaiset asettuivat kuitenkin puolustamaan isänmaata ja asukkaita pakkovaltaa vastaan.

* * *

Monet kansalaiset väittävät, että poliitikot ovat moraalittomia oman edun tavoittelijoita. Tällaiseen kritiikkiin on silloin tällöin aihetta. Eihän ole yhdentekevää, mitä veronmaksajien rahoilla tehdään. Yleinen ja yhteinen etu on menevä yksityisen edun ja sen tavoittelun edelle. Hyvä moraali ja hyvä omatunto ovat poliitikolle tärkeitä ominaisuuksia, joiden aitous paljastuu yleensä jossain vaiheessa.

Maakuntavaltuusto ja Lahden kaupunginvaltuusto ovat useaan kertaan päättäneet Renkomäki- vaihtoehdon toteuttamisesta. Ympäristöministeriö on tämän vahvistanut päätöksellään. Mutta tätä vaihtoehtoa ei ole tutkittu lainkaan. Samaan aikaan on useita miljoonia veromarkkoja laitettu Laune- vaihtoehdon selvittämiseen, pienoismallien tekemiseen ja markkinointiin. Renkomäen vastaavanlainen selvitys pienoismalleineen on häviävän pieni kustannus verrattuna tiehankkeen kustannuksiin ja vaikutuksiin koko Lahden seudulle.

* * *

Olen täysin varma siitä, että hyvällä omallatunnolla yksikään Launeen vaihtoehdon kannattaja ja ajaja ei pysty yötään nukkumaan. Kysymyshän ei ole yksistään Laune- vaihtoehdon läheisyydessä asuvien lahtelaisten terveydestä ja asumisviihtyvyydestä, vaan koko Lahden kehittämisestä. Lahti tarvitsisi nyt kipeästi hyviä omakotitontteja. Nyt niitä etsitään väen väkisin ympäri kaupunkia ja hädissään kaavoitetaan puistoalueita ja leikkikenttiä kuten mm. Jalkarannassa Tarjantien läheisyydessä. Lahden kaupunkisuunnittelu on täysin laiminlyöty keskustan kehittämisen, esikaupunkialueitten palvelujen asumisviihtyvyyden ja kaupunkikuvan kauneuden osalta. Tämä on sitä moraalitonta salakähmäistä politiikkaa, josta minä olen sanoutunut ja sanoudun edelleenkin irti. On valitettavaa, että Lahdessa aina löytyy uusia politiikan juoksupoikia ja juoksutyttöjä toteuttamaan mitä käsittämättömämpiä asioita.

* * *

Ensi maanantaina 29.4. klo 18.00 Länsiharjun koulun tiloissa kokoonnutaan keskustelemaan eteläisen ohitien ongelmasta. Eteläinen ohitie on hyvä esimerkki lahtelaisen kunnallispolitiikan arvoista, asukkaitten kuuntelemisesta ja kuuntelun huomioon ottamisesta. Tilaisuuden ovat kutsuneet kokoon Launeen kirkkoherra Jaakko R i p a t t i, projektipäällikkö Jukka T o n t e r i, limnologi Juha K e t o ym. Valtuutettujen pitää perehtyä Lahden kaikkien aikojen kalleimpaan hankkeeseen. Onko se tarpeellinen, missä muodossa ja mihin paikkaan? Vai olisiko tällä hetkellä lahtelaisten kannalta tärkeämpiäkin asioita kuin ohitie?

Tämä kirjoitus on valmistunut 23.4.2002.