< takaisin

Jouko Skinnari:

LOPPURUTISTUS.

Eduskunnassa on alkanut jokavuotinen loppurutistus lakiesitysten ja ensi vuoden talousarvion osalta. Keskustelunaiheita riittää ja uudet kansanedustajat pääsevät kokeilemaan väittelytaitojaan. Suomessa eduskuntakeskustelu on pikku hiljaa menossa yhä enemmän keski-eurooppalaisen ja amerikkalaisen väittelyn suuntaan, mutta paljon meillä on vielä oppimista.

Liian usein keskustelu Suomen eduskunnassa tarkoittaa puheen lukemista paperista. Jopa televisioitavilla kyselytunneilla kokeneetkin kansanedustajat käyttävät valmista tekstiä. Ministeri vastaa paperista lukien.

Joskus ministeri ja kansanedustaja sopivatkin ajankohtaisen kysymyksen järjestämisestä nimenomaan juuri televisioitavilla kyselytunneilla. Tämä ei ole asianmukaista.

* * *
Nykyinen hallitusyhteistyö keskusta-sdp-rkp korostaa edeltäjiään paremmin pieni- ja keskituloisen suomalaisen asemaa. Hallituksen politiikan onnistuminen on hyvin paljon riippuvainen kuntien taloudesta ja kuntalaisten hyvinvoinnista. Kuntien verotulot ovat laskusuunnassa. Jos palkat ovat kohtuulliset tai pienet, niin sen seurauksena eläkkeet ovat kohtuulliset tai pienet. Eläketaso on yleensä keskimäärin runsas 50 % palkasta.

Vaikka kuntien työllisyystilanne paranee, eläkkeelle siirtyvät työttömät eivät pienillä eläkkeillään juurikaan kunnan tuloja kasvata. Pelkällä työmarkkinatuella elävät eläkeläiset ovat vähätuloisten ihmisten osalta kasvava väliinputoajaryhmä.

* * *

Sosialidemokraatit ja muutkin puolueet ovat kovasti korostaneet kuntalaisten palvelujen merkitystä. Lahdessa palvelujen tarve kasvaa jatkuvasti. Miten saada kaupungille tuloja palvelujen rahoittamiseksi? Miten saada veroja maksavia asukkaita lisää?

Pääkaupunkiseudulla käy töissä tällä hetkellä noin 3500 päijät-hämäläistä. Tampereelta käy töissä pääkaupunkiseudulla noin 5000 ihmistä. Lahden kaupungin (6000) jälkeen pääkaupunkiseutu on Päijät-Hämeen suurin työnantaja.

* * *

Päijät-Hämeen tulee nyt keskittyä oikoradasta saataviin hyötyihin. Tämä edellyttää mm. uusia asuntoja uudistettavalta rautatieasemalta kävelymatkan päässä. Lahden ratapihan ja asema-alueen rakentaminen alkaa ensi vuonna. Oikorata valmistuu syksyllä 2006. Lahden asemaa merkittävänä rautatiepaikkakuntana tulee lisäämään myös ensi vuonna rakentamispäätöksen saava Luumäki-osuus Lahden ja Pietarin välillä. Tämä lähes 150 miljoonaa euroa maksava ratahanke merkitsee oikoradan kanssa vajaan kolmen tunnin junayhteyttä Pietarin keskustaan.

* * *

Yliopistokeskus ja siihen liittyvä toiminta ovat Päijät-Hämeen ykköshankkeita. Noin 25 vuotta sitten Helsingin yliopiston täydennyskoulutuksena aloittanut yliopistokeskus on kasvanut nollasta nykyiseen vahvuuteensa. Lahden yliopistokeskukseen kuuluu Helsingin yliopiston tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenia, Helsingin yliopiston ympäristöekologian laitos, teknillisen korkeakoulun Lahden keskus, Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahden yksikkö, Tampereen teknillisen yliopiston Lahden yksikkö sekä korkeakoulukirjasto. Lahden yliopistokeskus on uuden ajan yliopisto, jolle kuuluvat ympäristötieteet, tekniset ja taloustieteet, yhteiskunta ja kasvatustieteet sekä alueellinen kehittäminen.

Yliopisto- ja korkeakoulutoimintaa täydentää erinomaisesti Lahden ammattikorkeakoulu , joka on myös määrätietoisen toiminnan tulos. Yhä tärkeämmäksi on tullut myös puuosaaminen sekä monet muut perinteiset metalli-, rakennus-, tekstiili- ja muoviteollisuuden alat. Käsityötaito on jälleen nousemassa sille kuuluvaan arvoon. Lahden talousalueen kouluasioitten kehittäminen on yksi menestyksemme perustekijöitä. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä tehtävää.

* * *

Tämä pakina on valmistunut tiistaina 25.11. klo 15.00.

PS. Lahden kaupunginvaltuusto hylkäsi Laune-linjauksen kuten aina 1980-luvun alusta lähtien. Saman hylkäyspäätöksen teki maakuntavaltuusto seutukaavaan 9.12. 1996. Hävinnyt osapuoli kutsuu tätä " pattitilanteeksi". Kyseessä on demokratia, jota tulee kunnioittaa.