|
< takaisinSOTAA VASTAAN. LISÄÄ PALKKAA.Maailman politiikassa odotetaan Irakin asetarkastusten tuloksia. USA presidentti Georg W. Bushin johdolla odottaa malttamattomasti syitä hyökätä Irakiin. YK:n arvo ja asema on vahvistunut siitä mitä se oli runsas vuosi sitten. YK on avainasemassa. YK:ssa on maailman toivo. Terrorismia vastaan tulee toimia tehokkaasti. Aiheellisesti USA on organisoinut uudelleen oman sisäisen turvallisuutensa. Väkivalta kaduilla, elokuvissa, TV:ssä, ja kirjallisuudessa on sitä amerikkalaisuutta, jota en ole koskaan pitänyt sivistysvaltiolle ominaisena. * * * Kolumbus löysi Amerikan runsaat 500 vuotta sitten. USA:n oma historia on tätäkin nuorempi. Eurooppaan ja Aasiaan verrattuna USA painii varhaisnuorisosarjassa. Vaikka USA:ssa on vain noin 5 % maapallon väestöstä, on se taloudellisesti ja sotilaallisesti mahtava tekijä maailmassa. USA on kapitalismin, mutta myös sotateollisuuden lippulaiva. Maailmassa on sotia nytkin ihan riittävästi. Irakin sotaa emme tarvitse. Olen rauhan puolesta Irak-sotaa vastaan. * * * Länsimaisen Euroopan järjestäytyminen 50 vuotta sitten mm. Saksan uudelleennousun estämiseksi ja vastavoimaksi USA:lle ja Aasialle, on muotoutumassa uudelleen. EU ja Naton laajentuminen on Euroopan vastaus maapallon haasteisiin. Venäjä ja muu entinen Neuvostoliitto yrittää parhaansa noustakseen jälleen kerran savijaloiltaan. EU:n konventti ja Valery Giscard d'Estaing on iso pala EU-maille, myös Suomelle. Nykyisellä välillä pahastikin vellovalla paperipolitiikalla EU ei pärjää. Onneksi euron toteuttaminen on onnistunut. Tilanne vaikeutuu, kun noin 10 uutta jäsenmaata ja noin 100 miljoonaa uutta EU-kansalaista tulee unioniin lisää. Pienen Suomen on tarkkaan ja viisaasti taisteltava oma asemansa. * * * Suomalaisten terveys, työ, toimeentulo ja turvallisuus ovat keskeisiä asioita. Tämä kuuluu ja näkyy kaikkialla, missä ihmisten kanssa keskustelee. Terveys on kaikille tärkeä kehdosta seniorikansalaisuuteen asti. Samaten työnteko, olkoon se palkkatyötä, yrittämistä tai mitä työtä tahansa toimeentulon turvaamiseksi, on itse kullekin elintärkeä. Äsken syntyneen tulopoliittisen kokonaisratkaisun valtakunnallinen pohja on saanut pääasiassa tyytyväistä hymistelyä osakseen. Tässä vaiheessa ei vielä ole ilmaantunut selkeästi ratkaisusta lopullisesti irrottautuvia liittoja. Sellainen aika varmasti tulee. Palkat eivät Suomessa ole kaikilta osin kehuttavia verrattuna EU-maihin. Kun tähän lisätään suomalaisen irtisanomisturvan heikkous sekä suurten pätkätöitten määrä verrattuna muihin EU-maihin, työntekijöitten turvattomuus on arkipäivää. * * * Epävarmuus työstä, toimeentulosta ja palkan jatkumisesta ei ole nykyisin enää vain vähemmän kouluja käyneiden ongelma. Maistereita, lisensiaatteja ja tohtoreitakin on työttöminä. Mm. IT-teollisuuden romahtaminen on jättänyt monen tähän asti hyvin menestyneen, yleensä nuoren henkilön tai perheen, tavallisen työläisen työttömyyden tapaan katastrofaaliseen tilaan. Monelle on tullut mieleen, mikä se ammattiyhdistysliike oikein on. Pitäisiköhän siihen liittyä? Kyllä pitäisi. Ilman ammattiyhdistysliikettä työntekijöillä ei olisi niitäkään etuuksia, jotka henkilöstöllä Suomessa tällä hetkellä on. * * * Tämä pakina valmistui tiistain 26.11.2002 klo 12. |