|
< takaisin
JOUKO SKINNARI VIIKKO-HÄME LEHDESSÄ 31.7.2003 VIINA JA NAISET.Matti Vanhasen hallitusta on epäilty virkamiesmäisen harmaaksi. Uutisköyhän kesäajan otsikot osoittivat toista. Vanhat teemat vuosituhansien takaa ovat nousseet esille: viina ja naiset. Tällä vuosituhannella täydellisessä raittiudessa elävänä on oikein alkanut hirvittää. Esillä on viinan hinnan alennus parilla kymmenellä prosentilla ja ilotalot. Epärealistinen ajatus virallisesta ilotalosta johtunee kesähelteiden paineesta tai esittäjätahon lähestyvästä viidenkympin villityksestä. Kun alkoholilakia 1990-luvulla muutimme eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, meillä oli täysin toiset tavoitteet. Viinien ja siiderien asema suhteessa suomalaisten kansallisjuomaan viinaan ja olueen haluttiin vahvistaa poiketen Ahon hallituksen esityksestä. Samoin lisäsimme lakiin mm. Alkon pääjohtaja Ilkka Suomisen jyrkästä vastustuksesta huolimatta viinitilojen viinien valmistus- ja myyntioikeuden mm. työllisyys- ja matkailuperustein. Suomen alkoholipolitiikka EU-linjasta poiketen tehtiin tärkeäksi osaksi terveyspolitiikkaa. Nyt Vanhasen hallitus aikoo suosia viinaa viinien kustannuksella. Entä kansanterveys? SDP:n Forssan 1903-kokouksen 100-vuotisjuhlat lähestyvät. Sata vuotta sitten vaadittiin 8 tunnin työpäivää, maksutonta terveydenhoitoa, äitiyssuojelua, parempaa työsuojelua, sosiaaliturvaa ym. Pätkätyön sijaan vaaditaan nytkin kahdeksan tunnin työpäivää. Laittomia ylitöitä tai työelämän ongelmia yleensäkin ei resurssipulan vuoksi pystytä kunnolla valvomaan. EU:n vertailut osoittivat Suomen työelämän ankeudet. Työilmapiiri ei ole hyvä. Keskinkertainen palkka, heikko irtisanomisturva, työn jatkuvuuden epävarmuus jne. panevat monet miettimään varhaiseläkkeelle lähtöä. Työmarkkinajohtajat itse näyttävät huonoa esimerkkiä. SDP:n on terästäydyttävä, samoin Ay-liikkeen. Heikohkon porvaripolitiikan (Kok., Kesk.) aikana SDP:n kannatus keikkuu vain noin 25 %:n paikkeille. Tavoite tulee olla 35 %:n luokkaa. SDP:llä ja Vasemmistoliitolla on yhteensä vain 72 kansanedustajaa. Liian moni äänestäjistä ottaa osaa vaaleihin jättämällä äänestämättä. Kannanotto sekin on. Valitettavasti. |