|
< takaisin
LÄMPENEVÄÄ (pakina, Politiikan viikko, 21.5.01)Kesä on tulossa. Lämpenee ilma. Eduskunnan loma alkaa juhannuksesta. Lämpenee politiikka. Kokoomuksen Sauli Niinistö heitti puita politiikan kiuasuuniin ilmoittamalla nyt tosissaan, ettei halua jatkaa Kok:n puheenjohtajana. Lahden kokouksessa kesäkuussa tapahtuu vaihto. Eihän Sauli ole ollut innokas kentän kiertäjä. Ollessani valtionvarainministeriössä ministerinä hänen seinänaapurinaan jouduin vierailemaan pariin kertaan kaikki talousmaakunnat puolessatoista vuodessa. Eipä Sauli edus vaalienkaan aikaan lähtenyt monestikaan Lahtea pohjoisemmaksi. * * * Vihreillä oli värikäs kokous. Satu Hassi lähti sopimuksen mukaisesti. Vaikea sairaus hoitoineen on vienyt mm. hiukset lyhyemmiksi. Osmo Soininvaara tuli mukinoitta tilalle. Osmo saa ikävätkin asiat näyttämään helpoilta, koska hän on ihmisläheinen, mukava mies. * * * Esko Aho palaa Kesk:n ongelmaksi takaisin. Vuosi on politiikassa pitkä aika. Kansa on alkanut tottua Anneli Jäätteenmäkeen. Anneli on harjoitellut itsensä leppoisammaksi. Tästä syystä ja kun on nainen, ei Eskon paluu ole helppo. Vas:n Suvi-Anne Siimes harrastaa hallituksessa neulanpistopolitiikkaa samaan tapaan kuin SDP:n Erkki Tuomiojakin. Molemmat puuttuvat lisäksi mielellään toisten ministereitten asioihin. Kummankaan meriittilista omista tekemisistä ei ole pitkä. Kumpikin näkee itsensä ainoaksi vaihtoehdoksi oman puolueensa puheenjohtajaksi. Suvi-Annen aikana Vas:n kannatus on laskenut vähän mutta kuitenkin. * * * Entä kansalaisten asiat? Heitä vartenhan on hallitus ja eduskunta sekä puolueet. Kansan odotukset ovat luonnollisesti heitä itseään koskevia. Työpaikka, asuminen, palkka, eläke, työttömyysturva ja muut sosiaalietuudet, nämä ovat arkipäivää. Samaten ovat lasten asiat. Nämä lämmittävät, jopa kuumentavat politiikkaa. Eikä syyttä. Korjattavaa on yllin kyllin. Kaikilla ei mene hyvin .Lahdessakin on lämpenemisen merkkejä politiikassa. Kari Salmi ja Mika Mäkinen ovat tehneet tarkat laskelmat. Tilaa on arvokeskustelulle ja päätöksenteolle lahtelaisten parhaaksi. Terveys-, sosiaali- ja koulutuspalvelujen hoito on ykkösasia. |