|
< takaisin
SUOMEN JATKETTAVA HARKITSEVAA LINJAA (Puhe Leppävaaran työväenyhdistyksen 90-vuotisjuhlassa Espoossa su 23.9.)
* * * Suomen presidentti ja maan hallitus ovat menetelleet harkitsevasti kannanotoissaan USA:han kohdistettujen terrori-iskujen vastatoimien osalta. Yhteistyö eduskunnan ulkoasiain- ja EU-valiokunnan mutta myös täysistunnon kanssa on tärkeää. Hallituksen pitää huolehtia siitä, että eduskunta on täydellisesti ajan tasalla tällaisessa kriisitilanteessa. Nyt Suomessa ylinten valtioelinten osalta muodostetaan uutta käytäntöä koko maailmalle erikoisessa terrori-iskutapauksessa. * * * Suomen tulee suhtautua pidättyvästi esimerkiksi lentoliikenteen uusiin tukimuotoihin. Maailman lentoliikenne on ollut kriisissä ilman terrori-iskujakin. Kokonaistilannetta ei vielä tiedetä talouden eri sektoreiden osalta. Finnair on suomalaisille todella tärkeä yritys, mutta senkin tukemista tulee harkita rauhassa. Merenkulku on jo jonossa, mutta mitä kaikkea vielä ilmaantuukaan elinkeinoelämän toimeentulotukijonoon? |