|
< takaisin
Tältä näytti itsenäisyyspäivänä 1998 SUOMI EURO-AIKAANPäijätseutu-lehti PAKINA 7.12.1998 Suomi on ollut Euroopan yhteisön jäsen muutaman vuoden. Ensi vuoden alusta olemme niiden 11 maan joukossa, jotka siirtyvät yhteisvaluutta-alueesen, euroon. Jotkut kokevat tämän itsenäisyyden menetyksenä. Mielestäni se ei ole sitä. Suomi on itsenäisenä kansakuntana, muiden itsenäisten kansakuntien joukossa tekemässä päätöksiä meitä koskettavista asioista, omista edustamme huolehtien.Pienenä kansakuntana olemme aina olleet ja tulemme olemaan riippuvaisia siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Yhteinen raha tuo vakautta talouteemme ja lisää turvamme. Näin voimme pitää talouden kasvu-uralla, parantaa työllisyyttä ja huolehtia hyvinvointimme perustekijöistä. Näin turvaamme sen arvokkaan työn, jota sukupolvet ennen meitä ovat Suomen hyväksi tehneet. Pieni ja syrjäinen asemamme tuo meille sen edun, että siirrymme euroon ensimmäisinä maailmassa, tuntia ennen kuin muut, koska kellomme on tunnin edellä. * * * Jäsenyys Euroopan unionissa on osaltaan lisännyt suomalaisten omanarvontuntoa, ylpeyttä historiastamme ja saavutuksistamme. Hyvinvointipalvelumme, kuten koulutus- ,terveydenhuolto ja kulttuuripalvelut ovat todella kehumisen arvoisia. Muualta ei lyödy esimerkiksi subjektiivista oikeutta päivähoitoon. Lämmin kouluateria ei ole ollenkaan itsestäänselvyys muualla Euroopassa. Kirjastolaitoksemme on suuri ylpeyden aihe. Nämä ovat kaikki asioita, joista meidän on hyvä pitää kiinni. Hyvinvointipalvelumme lisäävät Suomen kiinnostavuutta myös ulkomaisten yritysten silmissä. Täällä on turvallista olla ja palvelut ovat pääsääntöisesti korkeatasoisia. * * * Suomi on ollut aktiivinen jäsen Euroopan unionissa. Aloitteemme Pohjoisesta ulottuvuudesta on hyväksytty komissiossa ja se tulee Euroopan neuvoston käsittelyyn Wienissä tällä viikolla. Tämä on Suomelle tärkeä asia. Olemme myös painottaneet Venäjän aseman huomioimista koko EU:n piirissä. Suomen aktiivisuutta on arvostettu ja kiitetty. Olemme saaneet viestimme perille, kun olemme sitä halunneet. Suomessa panostetaan tietoon, teknologiaan ja osaamiseen. Meillä on eniten kännyköitä maailmassa väkilukuun suhteutettuna. Näin meillä on mahdollisuus puhua toisillemme ja lähetellä tekstiviestejä. Toivottavasti tämä johtaa myös aitoon vuoropuhelun lisääntymiseen kansalaisten keskuudessa. * * * Itsenäisyys on mitä suuremmissa määrin myös sitä, että meillä on oma elinvoimainen kulttuuri. Uskon vakaasti siihen, että kirjoja ei voi korvata ja äidinkieltä tarvitaan yhä enemmän. Mikään historian asiatieto ei anna samaa tunne-elämystä omasta historiastamme kuin mm. Väinö Linnan kirjat ja niistä tehdyt elokuvat. Kulttuuri on merkittävä työllistäjäkin. Jokainen aikakausi tarvitsee omat tulkkinsa myös kulttuurin eri osa-alueilla. Musiikki ja urheilu ovat kulttuurin alueita, joissa kieli ei ratkaise. Näillä alueilla olemme perinteisesti pärjänneet hyvin. Menestys kansainvälisillä urheilukentillä on koskettanut sieluamme ja lisännyt suomalaisuuden tunnetta meissä kaikissa. Suomi pärjää osaamisella, itseensä uskomalla, yhteistyöllä. Siihen tarvitaan meitä kaikkia. Tekemään ja ottamaan vastuuta itsestämme ja toinen toisistamme. |