SIJOITUSTEN VEROTTAMISEN TARPEET JA TAVOITTEET

Vuoden 1993 alusta toteutetussa pääomaverouudistuksessa Suomi omaksui Ruotsin ja Norjan esimerkkien mukaisesti uuden ajattelutavan verojärjestelmän kehittämisessä. Taloudellinen integraatio ja pääomaliikkeiden vapauttaminen toivat mukanaan uusia haasteita verojärjestelmän kilpailukyvylle. Tuolloin ajateltiin, että enää ei ollut mahdollista pitää kiinni klassisen verojärjestelmän periaatteesta, jonka mukaan pääomatuloja on verotettava ankarammin kuin ansiotuloja. Tuon periaatteen noudattaminen oli käytännössä käynyt erilaisten veropohjaa rapauttavien huojennusten vuoksi vain näennäiseksi niin meillä kuin muuallakin. Tosiasiassa yhteisötulojen ja pääomatulojen verotus oli kokonaisuutena ennen vuoden 1993 uudistusta tuntuvasti lievempää kuin nykyisin.

Uudessa järjestelmässä keskeisenä tavoitteena on eri pääomatulojen ja yritystulojen yhtenäinen verotus. Veropohjat oli tarkoitus saada kattaviksi niin pääomatulojen kuin yritystulojenkin verotuksessa. Tämän vuoksi oli mahdollista säätää veroprosentti kohtuullisen alhaiseksi ilman pelkoa verotulojen hupenemisesta. Joitakin epäneutraaleja piirteitä järjestelmään vielä jäi: vapaaehtoisten eläkevakuutusten tuoton verotus on pääsääntöisesti lievempää kuin muiden sijoituskohteiden. Myös poistojärjestelmä suosii edelleen pääomavaltaisia yrityksiä, vaikka enimmäispoistoprosenttia alennettiinkin viime vuonna. Matalakorkoisten talletustilien verovapaus on niin ikään poikkeus yleisestä linjasta, vaikka verottomuuden taustalla ovatkin lähinnä hallinnolliset syyt. Lipposen hallitus korotti pääomaveroprosentin 25 prosentista 28 prosenttiin.

Viime vuosien hyvästä talouden kehityksestä johtuen verotulot pääomatuloista ovat kasvaneet tuntuvasti. Erityisen merkittävää on ollut yhteisöveron tuoton kasvu. Vaikka kehitys johtuu juuri talouskasvusta, verouudistuksen osuutta ei tule myöskään vähätellä. Kun pääomat liikkuvat vapaasti, kilpailukykyisen yhteisöverokannan avulla yrityksiä on kannustettu toimimaan ja investoimaan Suomeen. Tällä tavoin on voitu edistää koko kansakunnan hyvinvointia ja parantaa osaltaan myös työllisyyskehitystä.

Kun pääomatuloista saatavia verotuloja tarkastelee tilastojen valossa, veronsaajilla on syytä tyytyväisyyteen: vuonna 1997 luonnollisten henkilöiden saamat pääomatulot olivat 4,7 miljardia markkaa. Kasvua edelliseen vuoteen oli peräti 45,6 prosenttia. Yhteisöveron tuotto oli vuonna 1995 13,3 miljardia markkaa ja vuonna 1998 sen arvioidaan kasvavan noin 26 miljardiin markkaan. Tämä kertoo ennen kaikkea siitä, että yrityksillä menee hyvin. On kuitenkin todettava, että milloinkaan aikaisemmin Suomen historiassa pääomatuloja ei ole verotettu niin laajalti kuin nyt.

Verotuksen kattavuudesta huolimatta pääomatulojen verotusta pidetään varsinkin palkansaajien, eläkeläisten ja työttömien parissa liian lievänä ansiotuloihin kohdistuviin veroihin verrattuna. Ero on todella tuntuva, vaikka sitä on kurottukin tällä hallituskaudella jonkin verran kiinni, koska pääomatulojen ja yhteisöjen tuloveroprosenttia on nostettu ja ansiotulojen verotusta kevennetty.

Esitettyyn kritiikkiin on syytä suhtautua vakavasti. Kysymys on myös verotuksen oikeudenmukaisuudesta. Ennen verouudistusta pääomatulojen verotusta ei juurikaan kritisoitu, koska verotus oli näennäisen kireää. Verokannat olivatkin korkealla, mutta erilaisten huojennusten ja vapaamäärien vuoksi todellinen verorasitus oli verotetuissakin kohteissa huomattavasti nykytasoa alhaisempi ja valtaosa pääomatuloista kokonaan verottajan ulottumattomissa.

Koska työhön kohdistuvat verot ovat tällä hallituskaudella toteutetuista yhteensä 13 miljardin kevennyksistä huolimatta edelleen korkeat, jatkossakin käydään varmaan keskustelua siitä, voitaisiinko kevennysvaraa löytää myös pääomatuloista. Tällöin on kuitenkin syytä pitää mielessä tällä hallituskaudella jo toteutetut korotukset samoin kuin ne syyt, joiden vuoksi nykyiseen pääomatulojen verojärjestelmään on päädytty: halusimme eri sijoituskohteita neutraalisti kohtelevan kilpailukykyisen ja selkeän järjestelmän, jonka avulla voidaan kannustaa maahamme tehtäviä investointeja. Järjestelmä toimii hyvin ja tuottaa verotuloja paljon enemmän kuin entinen.

Kysymys pääomatulojen verotuksen tarkistamisesta nousee varmasti esille myös tulevalla hallituskaudella ja hallitusneuvotteluissa. Vaikka radikaaleihin muutoksiin ei olekaan aihetta, eräistä tarkistuksista olisi syytä keskustella. Verotus on kokonaisuus ja siihen kuuluvat eri veromuodot ja eri veronmaksajien tasapuolinen kohtelu. Verovaroilla pidetään yllä yhteiskunnan perusrakennetta, kuten koulutusta ja infrastruktuuria. Tärkeää on, että huolehditaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Tulevallakin hallituskaudella on välttämätöntä lisätä työllisyyttä ja vähentää työttömyyttä. Se on tehokkainta säästämistä.

Ensimmäiseksi tulevat mieleen osingot, joista osingonsaaja ei maksa veroa lainkaan, vaikka yritys onkin maksanut jakamastaan osingosta yhteisöverokannan mukaisen veron. Verokohtelu näyttää kansainvälisestikin vertaillen erittäin lievältä. Olenkin esittänyt harkittavaksi ehdotusta osingonsaajan nollaverotuksen nostamiseksi esimerkiksi 12 prosenttiin. Ehdotus on saanut kannatusta mutta sitä on myös voimakkaasti vastustettu. Kriittisesti ehdotukseen suhtautuneet ovat korostaneet kansainvälisen vertailun vaikeutta. On totta, että osinkosijoitusten verorasitusta verrattaessa tulisi ottaa huomioon yhtiöverotuksen, osinkotulon verotuksen, luovutusvoittojen verotuksen ja varallisuusverotuksen muodostama kokonaisuus. Tällaisessa kokonaisvertailussa Suomi ei sijoitu erityisen keveän verotuksen maiden joukkoon. Tämä johtuu yritysverotuksen veropohjan ja luovutusvoittojen verotuksen kattavuudesta.

Toisaalta on muistettava, että osinkotulojen saajat kuitenkin ovat keskimääräistä veronmaksukykyisempiä.

Asiaan liittyvistä kriittisistä tekijöistä huolimatta kohtuullisen pääomaveron kohdistamista myös osingonsaajaan tulisi harkita.

Säästämisen ja sijoitustoiminnan verokohtelu ovat kaiken kaikkiaan nousemassa hyvin merkittäväksi pohdinnan kohteeksi EU:ssa. Verojärjestelmien koordinoinnin tarve korostuu EMU:n myötä. Ennen kuin voidaan päästä edes keskustelemaan verojärjestelmien erojen hälventämisestä, tulisi tietää miten sijoituksia eri jäsenvaltioissa nykyään verotetaan. Tämän selville saaminen ei ole niinkään yksinkertaista. Useissa Euroopan maissa näennäiset veroprosentit ovat korkeita, mutta todellinen verotus hyvin lievää tai olematonta erilaisten huojennusten vuoksi kuten meilläkin ennen verouudistusta. Tai verotus jää veroviranomaisten käytännön toteutuksen varaan.